Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Mikkelinpäivä on enkelien ja lasten juhlapyhä

Sunnuntaina 2. lokakuuta vietettävä mikkelinpäivä on enkelien ja lasten päivä. Lapset ja enkelit kuuluvat Raamatun mukaan yhteen; mikkelinpäivän evankeliumi asettaa uskon esikuvaksi lapsen. Enkelit kuvataan Raamatussa Jumalan sanansaattajina, jotka suojelevat ja opastavat ihmistä. Mikkelinpäivän keskushahmo on Raamatussa mainittu arkkienkeli Mikael. Hän tuo kirkon juhlakalenteriin muistutuksen siitä, että Jumala on luonut myös näkymättömän maailman.

Oulussa mikkelinpäivän vietto aloitetaan lauantaina 1. lokakuuta markkinoiden ja musiikin merkeissä.
Mikkelinmarkkinat Kaukovainion kappelissa (Hiirihaukantie 6) alkavat lauantaina kello 10 alkuhartaudella, jonka jälkeen myyjäisissä on tarjolla muun muassa syksyn satoa. Mikkelinmarkkinoille osallistumalla on mukana Tasaus 2011 –kampanjassa, joka auttaa Nepalin osattomia Suomen Lähetysseuran kautta. Markkinoiden järjestelyistä vastaavat Kaukovainion alueen lähetys- ja diakoniapiirien vapaaehtoiset yhdessä työntekijöiden kanssa.

Syysmyyjäiset puolestaan pidetään kello 11—13 Myllyojan seurakuntatalolla (Koivumaantie 2). Myyjäisistä löytyy hernekeittoa, käsitöitä, leivonnaisia ja arpoja. Myyjäisten tuotto käytetään Oulujoen seurakunnan diakonia- ja lähetystyön sekä nuorten Missioklubin hyväksi. Molempia myyjäisiä voi tukea lahjoittamalla myytäviä tuotteita.

Laulaa enkeleiden kans -musiikkihetki ja yhteislaulutilaisuus lauantaina 1.10. kello 15—16 Pyhän Andreaan kirkolla (Sulkakuja 8). Tornion seurakunnan lapsikuoro vierailee tapahtumassa ja musisoi yhdessä Pyhän Andreaan lapsikuoron kanssa. Kanttoreina ovat Katja Heroja ja Sirpa Ilvesluoto.

Enkelien sunnuntain vauvakirkko puolestaan on mikkelinpäivänä 2.10. kello 15—16 Pateniemen kirkossa (Taskisentie). Enkelien sunnuntaina seurakunnan pikkuväen yhteisessä kirkkohetkessä lauletaan, leikitään, hiljennytään ja siunataan. Myös kummit ja isovanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita. Vauvakirkon jälkeen tarjotaan kirkkokahvit ja -mehut sekä pilttiä perheen pienimmille.

Kelttimessun virsissä pyydetään suojelusta mikkelinpäivänä kello 10—¬11 Pyhän Luukkaan kappelissa (Yliopistokatu 7). Messun toimittaa Päivi Jussila ja kanttorina on Tommi Hekkala ja irlantilaisia tinapillejä soittaa Suvi Kaikkonen.

Mikkelinpäivänä kirkoissa vietetään usein perhemessuja. Oulun jumalanpalvelukset ja muut tapahtumat löytyvät osoitteessa oulunseurakunnat.fi/kalenteri.

Mikkelinpäivän nimi tulee ylienkeli Mikaelista, jonka päivää alettiin viettää Italiassa jo 400-luvulla. Hänelle omistettu päivä oli 29.9. eli Mikon päivä. Suomessa mikkelinpäivä siirrettiin 1700-luvulla seuraavaan sunnuntaihin, jos se sattui arjeksi. Mikkelinpäivä merkitsi aiemmin kesän ja syksyn taitetta, jos mikkelinpäivänä oli kylmää, tiedossa oli varhainen kevät.


Tulosta| Sivukartta| In English