Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Kansanedustaja Erkki Pulliainen: Miehet, pitäkää puolenne!

Ystävänpäivänä eli lauantaina 14.2. järjestetään miesten ikioma lauantai Maikkulan kappelissa, osoitteessa Kangaskontiontie 9. Tapahtuma alkaa kello 9 ja aiheena on mies vastuun kantajana. Aamun avaa kirkkoherra Juhani Lavanko, jonka jälkeen kansanedustaja Erkki Pulliainen puhuu aiheesta yksilö yhteiskunnan rakentajana.

Pulliainen on huolissaan siitä, että vain alle viidennes avioerovanhempien lähivanhemmista on isiä. Myös perhevapaiden käyttäjinä miehet ovat kummallisuuksia ja joskus avioeron kokenut mies saattaa tuntea jopa ihmisyytensä riistetyksi.

”Miesten on opittava pitämään puolensa niin avioerotilanteissa kuin muussakin oman edunvalvonnassa. Periksi ei saa antaa”, opastaa Pulliainen.

Päivän aikana tullaan kuulemaan myös muita mielenkiintoisia puheenvuoroja. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskinen käsittelee aiheessaan, mitä merkitsee vastuu omastani ja Nordean johtaja Ilkka Kronqvist pohtii, miten mies voidaan vetää mukaan seurakunnan yhteyteen.

”Useilla miehillä suhde seurakuntaan on väljähtynyt ja tultuaan kypsään ikään seurakunta ja sen palvelut alkavat kiinnostaa ihan eri tavalla. Miesten lauantai on yksi tarpeellinen foorumi, joka kerää miehiä yhteen”, Kronqvist toteaa.


Tuomiorovasti Matti Pikkarainen lausuu päätössanat. Juonnosta vastaa kirkkoherra Juhani Lavanko ja musiikista kanttori Ilkka Järviö.


Miesten lauantai päättyy lounaaseen, jossa tarjolla on lohikeittoa ja kahvia. Hinta on 7 euroa. Tapahtuman järjestävät Karjasillan seurakunta, Oulun tuomiokirkkoseurakunta ja Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri.


Tulosta| Sivukartta| In English