Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 13.12.2010

Metallimessu rantautuu Ouluun

Lauantaina 18.12. kello 16 vietetään Metallimessua Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3). Messun toimittaa Haka Kekäläinen, saarnaajana on Nanna Helaakoski, ja avustajina toimivat Kimmo Kieksi, Mikko Saari, Lauri Kujala ja Anna-Leena Ylänne. Musiikista vastaa Metallimessubändi esilaulajineen.

Metallimessusta löytyvät kaikki ehtoollisjumalanpalveluksen elementit. Sen ytimessä ovat rippi, Raamattu, saarna, rukous ja ehtoollinen. Virret on sovitettu metallimusiikkiin ja ne esilauletaan, jotta kirkkokansan on helpompi niihin yhtyä.

Kristillistä metallia on soitettu Suomessa jo 30 vuotta

Kristillistä metallimusiikkia on ollut olemassa jo 70 -luvulta saakka. Muutaman viimeisen vuoden aikana musiikkityyli on rantautunut kristillisten tapahtumien lavoilta kirkkosaleihin ja jumalanpalveluselämään. Raskaaseen metallimusiikkiin erikoistuneet kirkkomessut ovat nopeasti yleistymässä maamme suurimpien kaupunkien kirkoissa.

Alkuaan ajatus raskaan musiikin messuista lähti liikkeelle vuonna 2006 pidetyssä Helsingin seurakuntayhtymän ja Suomen kirkon lähetystyön keskuksen järjestämästä heviseminaarista, jossa pohdittiin hevimusiikin suhdetta yhteiskuntaan ja kirkkoon. Tilaisuudessa nousi esille kysymys, voiko olla raskaammalla musiikilla toteutettuja messuja. Muutama kuukausi seminaarin jälkeen kesäkuussa järjestettiin ensimmäinen virallinen metallimessu Temppeliaukion kirkossa. Messu kokosi 1000 hengen yleisön.

Lisätietoja:


Kappalainen Kimmo Kieksi / Karjasillan seurakunta, p. 050 310 5001, .


Pastori Nanna Helaakoski / Tuiran seurakunta, p. 050 575 0826,

Metallimessun työryhmä / pj. Haka Kekäläinen p. 050 400 9847, paasti

Vapaasti käytettäviä valokuvia löytyy internetosoitteesta: www.metallimessu.com.


Tulosta| Sivukartta| In English