Martti Lutherin virret kaikuvat yhteislaulutilaisuuksissa
Ensi maanantaina 10. marraskuuta Martit juhlivat nimipäiväänsä. Historiamme tunnetuimpia Martteja on saksalainen uskonpuhdistaja Martti Luther. Oulun seurakunnat järjestävät kaksi yhteislaulutilaisuutta, joissa syvennytään Martti Lutherin virsiin.
Oulun tuomiokirkossa Lutherin virret kaikuvat sunnuntaina 9. marraskuuta kello 15. Tilaisuuden juontaa professori Reijo Pajamo, joka myös esittelee virret. Maija Tynkkynen soittaa kaksi Buxtehuden urkukoraalia ja päätösrukouksen pitää tuomiorovasti Matti Pikkarainen. Tilaisuuden järjestää Luterilaisen Kulttuurin Säätiö yhdessä Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanssa.
Maanantaina 10. marraskuuta kello 18 veisuuta voi jatkaa Maikkulan kappelilla (Kangaskontiontie 9). Säestäjinä toimivat kanttori Riitta Piippo sekä Pertti Haipola haitareineen. Tilaisuuden juontaa pastori Erja Järvi. Lopuksi juodaan iltateet.
Saksalainen uskonpuhdistaja Martti Luther syntyi 10. marraskuuta 1483. Hänet kastettiin 300-luvulla eläneen Martinus Toursilaisen eli Pyhän Martin päivänä. Pyhä Martti tunnetaan köyhien ja vaivaisten suojelijana. Martti Luther sai nimensä tämän keskiajan erään rakastetuimman pyhimyksen mukaan. Luther uudisti jumalanpalvelusta tuomalla mukaan kansankielisen virsilaulun, josta tuli jumalanpalvelusmusiikin päämuoto. Hän julkaisi ensimmäisen virsikirjan vuonna 1524. Lutherin tunnetuimmat virret ovat Jumala ompi linnamme sekä jouluvirsi Enkeli taivaan. Kaikkiaan Luther kirjoitti yli 30 virttä.
Lisätietoja: Tuomiokirkon urkuri Maija Tynkkynen p. 040 574 7178 (sunnuntain tilaisuus) ja kanttori Riitta Piippo p. 040 583 3035 sekä pastori Erja Järvi p. 044 316 1434 (maanantain tilaisuus).