Tiedote 13.10.2010
Markuksen evankeliumi esitetään monologina Tuiran kirkossa
Raamatun tekstiin on mahdollisuus eläytyä torstaina 21.10. totutusta poikkeavalla tavalla. Tornion kaupunginteatterin johtaja Pauli Mahlamäki esittää silloin Markuksen evankeliumin monologina eli sooloteatterina Tuiran kirkossa. Tilaisuus alkaa kello 18. Esityksen kesto on noin kaksi tuntia ja siihen sisältyy yksi väliaika.
Markuksen evankeliumi on lyhin Uuden testamentin neljästä evankeliumikirjasta ja sitä pidetään niistä vanhimpana. Markuksen evankeliumi on suosittu kirkkodraamateksti.
Tornion Kaupunginteatterin esitys on erityisesti suunniteltu esitettäväksi kirkossa. Sen ohjauksesta on vastannut kirkon nuorisotyön ohjaajiksi valmistunut opiskelijaryhmä ja asiantuntijoina on käytetty myös laajasti kirkon työntekijöitä. Esitys on nähty eri puolilla Suomea jo yli 200 kertaa.
Tornion kaupunginteatteri on maamme toiseksi pienin ammattiteatteri, joka toimii myös kiertueteatterina koko maassa. Erityisen tunnettu Tornion Kaupunginteatteri on keskiaikaisista mysteerionäytelmistään ja kirkkodraamaesityksistään, joita se esittää kouluissa ja seurakunnissa.
Tilaisuuden järjestävät Oulun teologit ry ja Tuiran seurakunta.
Lisätietoja:
Pastori Saija Kronqvist, p. 040 579 3245
Tornion Kaupunginteatterin johtaja Pauli Mahlamäki, p. 040 586 5907
Kuvia:
Osoitteessa www.tornionkaupunginteatteri.net olevia kuvia saa käyttää monologia koskevan jutun yhteydessä.