Tiedote 8.11.2010
Maija Tynkkysen juhlakonsertti tuomiokirkossa
Oulun tuomiokirkon urkuri Maija Tynkkynen konsertoi lauantaina 13.11. kello 16 Oulun tuomiokirkossa (Kirkkokatu).
Konsertti juhlistaa Tynkkysen 40 vuotta kestänyttä urkutaiteilijan uraa. Konsertissa kuullaan sekä urku- että cembalomusiikkia.
Tynkkynen soittaa uruilla ranskalaista romantiikan ja barokin ajan musiikkia. Hän esittää J.S. Bachin teoksen Toccata, adagio ja fuuga C-duuri. Tynkkynen on esittänyt tämän teoksen aikoinaan urkuensikonsertissaan ja diplomitutkinnossaan. Cembalolla kuullaan Clérambaultin sarja c-mollissa.
Maija Tynkkynen on ollut Oulun tuomiokirkon urkurina yli 32 vuotta.
”Urkurin työ on ollut värikästä ja monipuolista. Tehtävään ovat kuorotyötä lukuun ottamatta sisältyneet kaikki seurakuntatyöhön liittyvät muusikon tehtävät. Työssäni keskeistä on ollut jumalanpalvelusmusiikin toteuttaminen ja konserttitoiminnan edistäminen”, hän kertoo.
Tuomiosunnuntain jälkeen koittavat eläkepäivät
Tuomiosunnuntaina 21.11. Maija Tynkkysellä on edessään viimeinen työpäivä ennen eläkkeelle jäämistä. Ajankohdalla on Tynkkyselle erityistä merkitystä, onhan hänet asetettu Oulun tuomiokirkon urkurin virkaan tuomiosunnuntaina vuonna 1972.
Tynkkynen on sunnuntaina 21.11. urkurina tuomiokirkon messussa, joka alkaa kello 10. Messun johtaa piispa Samuel Salmi ja liturgina toimii Matti Pikkarainen.
Saarnan pitää Anna-Mari Heikkinen. Kanttoreina toimivat kanttorit Raimo Paaso ja Henna-Mari Sivula.
Lisäksi messussa avustavat trumpetisti Kai Skrabb, Tuomiokirkkokuoro, Sofia Magdalena-yhtye ja Tuiran kamarikuoro.
Messun jälkeen Keskustan seurakuntatalolla (Isokatu 17) on tarjolla kirkkokahvit, jolloin seurakuntalaiset voivat kahvitella ja jutella Maija Tynkkysen kanssa.
Messua voi seurata myös Virtuaalikirkon kautta osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.
Lisäksi se lähetetään Radio Deissä (106,9 MHz).
Messun jälkeen kello 11.45 samalla taajuudella kuullaan myös Maija Tynkkysen läksiäishaastattelu.
Lisätietoja: Oulun tuomiokirkon urkuri Maija Tynkkynen, p. 040 574 7178
