Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Maailmalla työskentelee 1 000 suomalaista protestanttista lähetystyöntekijää

KT Kaikkiaan 961 suomalaista protestanttista lähetystyöntekijää toimi viime vuonna eri puolilla maailmaa. Vuoteen 2005 verrattuna määrä on kasvanut hieman eli 41 työntekijän verran. Kuitenkin viiden vuoden trendi on laskeva. Vuoden 2001 lopussa lähetystyöntekijöitä oli 1 055 eli 94 nykyistä enemmän.

Luvut ilmenevät Suomen lähetysneuvoston (SLN) tuoreista tilastoista. Tilastot sisältävät 30 suomalaisen protestanttisen lähetys- ja kehitysyhteistyötä tekevän kristillisen kirkon, yhteisön ja järjestön tiedot.

Lähetystyöntekijät työskentelevät monissa tehtävissä, kuten seurakunta- ja evankelioimistyössä, opetustehtävissä, terveydenhoito- ja sosiaalityössä, maa- ja metsätalouden tehtävissä, hallintopalveluissa, teknisen alan tehtävissä, Raamattu- ja kirjallisuustyössä sekä muissa erityistehtävissä.

Aasia, Afrikka ja Eurooppa ovat edelleen lähetystyön keskeisimmät painopistealueet. Eniten työntekijöitä sijoittui Aasiaan eli 363 henkilöä. Afrikassa työskenteli 244, Euroopassa 204, Latinalaisessa Amerikassa 38, Pohjois-Amerikassa 12, Oseaniassa 35 ja erityistehtävissä 10 henkilöä. Viiden vuoden aikana 2001-2006 työntekijämäärät ovat kasvaneet eniten Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa.

Selkeästi eniten lähetystyöntekijöitä lähettää helluntailaisliikkeen Fida International -järjestö eli 378 henkilöä Seuraavaksi eniten lähettävät luterilaisen kirkon lähetysjärjestöt Suomen Lähetysseura 237 henkilöä, Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys 92, Evankelis-luterilainen Lähetysyhdistys Kylväjä 48 ja Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys 43. Näiden jälkeen eniten lähetystyöntekijöitä on Suomen Vapaakirkolla 29 henkilöä ja yhteiskristillisillä Operaatio Mobilisaatiolla 27 ja Wycliffe Raamatunkääntäjillä 22. Suomen ev.lut. kansanlähetys ja Suomen lut. Evankeliumiyhdistys ovat eniten lisänneet lähetystyöntekijöidensä määrää edelliseen vuoteen verrattuna.

Luterilaisen kirkon seitsemän virallisen lähetysjärjestön kautta ulkomailla työskentelee yhteensä 408 henkilöä.

Lähetystyön suunta muuttunut kaikkialta kaikkialle 

Suomalainen kokonaispanos lähetystyössä ei merkitse ainoastaan työntekijöiden lähettämistä, vaan siihen sisältyy lisääntyvässä määrin varojen osoittamista kansallisten kirkkojen käyttöön ja monenlaisiin lähetys- ja kehitysprojekteihin.

Lähetystyö on lisääntyvästi suuntautunut kaikkialta kaikkialle, ei enää pohjoisesta etelään. Kristittyjen osuus maailman väestöstä on kolmannes. (KT 16.8.2007 kh)

 


Tulosta| Sivukartta| In English