Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Yhteisvastuu liikuttaa jalkoja ja sydämiä

Lavatanssitapahtuma haastaa ennakkoluuloja

Hietasaaren tanssimajakalla pyörähdellään lauantaina 25.4. yhteisvastuun hyväksi Saanko luvan? – liikuttaako yhteisvastuu -tapahtumassa. Ainutkertaisen tilaisuuden järjestää Oulun ev.-lut. seurakuntien nuorisotyö yhteistyössä Hietasaaren tanssimajakan kanssa. Pääsylipun hinta on 15 euroa, josta 20 prosenttia menee Yhteisvastuukeräykselle. Tanssit alkavat kello 20.30.

Haasta ennakkoluulosi hyvän asian puolesta

Ennakkoluuloja kaikin puolin haastava tapahtuma on ensimmäinen laatuaan. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen teemaa, Haasta ennakkoluulosi, mukaillen käsityksiään pääsevät haastamaan niin tapahtuman järjestäjät kuin osallistujatkin.

”Seurakunnan näkökulmasta halutaan haastaa tapahtumapaikan valinnalla vallitsevia käytäntöjä ja kohdata myös sellaisia seurakuntalaisia, joista moni ei usein käy seurakunnan tilaisuuksissa”, kertoo nuorisotyönohjaaja Maire ”Mono” Kuoppala. ”Jos tämän tapahtuman perusteella jollakin mielipiteet kirkosta muuttuvat, niin se on pelkästään positiivista.”

Hietasaaren tanssimajakan Kari Vasara puolestaan haastaa muuttamaan ennakkoluuloja siitä, että lavatanssit olisivat vain vanhemman väen tapahtumapaikka. Osa nuorista aikuisista onkin jo löytänyt tanssilavoille.

Jotta tapahtumasta saataisiin jokavuotinen perinne, järjestäjät tahtovat haastaa ihmisiä osallistumaan hyvän asian puolesta. ”Osallistumalla tansseihin osallistut hyväntekeväisyyteen”, kiteyttää poikkeuksellista tapahtumaa ideoimassa ollut nuorisotyönohjaaja Matti Ketola.

Illan rytmikkäästä menosta vastaa tanssimusiikkia tuoreella otteella soittava Markus Törmälä & FBI-Beat. Tansseissa julkaistaan yhtyeen neljäs pitkäsoitto Kuulethan mua.

Lisätietoja:

Nuorisotyönohjaaja Maire ”Mono” Kuoppala, p. 040 574 7124

Nuorisotyönohjaaja Matti Ketola, p. 040 574 7069

Marjo Junnikkala/Hietasaaren tanssimajakka, p. 020 741 2423

Yhteisvastuukeräys 2009: www.haastaennakkoluulosi.fi

 


Tulosta| Sivukartta| In English