Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Lauantain aamupiiriä jo 20 vuotta

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan aamupiiri täyttää 20 vuotta. Pitkää taivalta juhlitaan lauantaina 30.9. klo 10 Keskustan seurakuntatalossa.

Juhla alkaa vs. kirkkoherra Martti Pennasen tervehdyssanoilla. Lisäksi ohjelmassa on Hannu Kipon pitämä raamattutunti, kahvit, Olavi Karjalaisen kokemuksia Israelista ja Arvi Seppäsen kuulumisia Venäjältä. Juhlapäivän päättävät klo 14 muistelot piirin 20-vuotistaipaleelta.

Ajatuksen oululaisesta aamupiiristä sai aikanaan Pentti Seppälä, joka oli Helsingissä matkustellessaan käynyt paikallisessa piirissä. Hän kävi kysymässä tuomiokirkkoseurakunnasta, sopisiko piirin perustaminen silloiselle kirkkoherralle ja niin piiri sai alkunsa.

Seppälä mukaan aamupiirin tarkoituksena on tarjota kaikille ihmisille mukava paikka tulla. Hänelle on tärkeää, ettei aamupiiriin liity korkeaa kynnystä, vaan jokainen kelpaa mukaan sellaisenaan.

Mukana on yleensä 15-40 kävijää, iältään 25-70-vuotiaita aikuisia. Osa kävijöistä on ollut mukana alusta alkaen. Aamupiirin ohjelmassa on yleensä alkurukous, virsi, alustuspuhe ja tuomiokirkkoseurakunnan tarjoamat kahvit. Virsikirja ja Raamattu ovat aina läsnä aamupiirissä.


Tulosta| Sivukartta| In English