Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Lähetystarinoita ja kahvia tarjolla saarnasunnuntaina

Ekumeenista lähetyspyhää vietetään ensi sunnuntaina 11. lokakuuta eri puolilla Suomea. Lähetystyöntekijöiden saarnasunnuntai – Ekumeeninen lähetyspyhä tuo jumalanpalveluksiin yli 240 nykyistä ja entistä lähetystyöntekijää sekä lähetysjärjestöjen työntekijää.

Oulun ev.-lut. seurakunnissa saarnasunnuntaita vietetään yhteensä 11 kirkossa, joissa kaikissa juodaan messun jälkeen kirkkokahvit. Oulun tuomiokirkon klo 10 messun kirkkokahveilla tuomiorovasti Matti Pikkarainen kertoo matkastaan Etelä-Tansaniaan ja lähetystyöstä siellä.

Lähetyspyhän teemana on rakkauden kaksoiskäsky: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Lähetyspyhä korostaa yhteistä rukousta kristityille kuuluvan lähetystyön puolesta. Tavoitteena on myös innostaa nuoria lähetysvastuuseen.

Lähetyspyhää on vietetty Suomessa vuodesta 1999 alkaen. Tänä vuonna vietetään myös Suomen ev.-lut. kirkon lähetystyön 150-vuotisjuhlaa. Lähetystyöntekijöiden saarnasunnuntai on lähetystyön juhlavuoden viimeinen valtakunnallinen tapahtuma.

Oulun ev.-lut. seurakunnissa saarnaavat:

klo 10

Oulun tuomiokirkossa (Kirkkokatu) klo 10 Yrjö Vilhunen, kirkkokahvit

Kastellin kirkossa (Töllintie 38) klo 10 Juha Mäntymaa, kirkkokahvit

Oulujoen kirkossa (Oulujoentie 69) klo 10 Mervi Viuhko, kirkkokahvit ja lähetystilaisuus pappilassa, Mervi Viuhko kertoo Sanansaattajien lähetystyötä

Ylikiimingin kirkossa (Kirkkotie) klo 10 Ulla Mäkinen, ohjelmalliset kirkkokahvit seurakuntatalolla

Tuiran kirkossa (Myllytie 5) klo 10 Keijo Vikman, kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Keijo Vikman kuvailee Kansanlähetyksen työtä

Pyhän Luukkaan kappelissa (Yliopistokatu 7) klo 10 Ilkka Mäkinen, kirkkokahvit

klo 12

Pyhän Andreaan kirkossa (Sulkakuja 8) klo 12 Leena Lehmuspuu, kirkkokahvit

Maikkulan kappelissa (Kangaskontiontie 9) klo 12 Irmeli Aho-Still ja Vilho Vainionpää, kirkkokahvit

Kaukovainion kappelissa (Hiirihaukantie 6) klo 12 Elvi Lounela ja Veikko Suorsa, kirkkokahvit

Pyhän Tuomaan kirkossa (Mielikintie 3) klo 12 Kirsti Fiskaali, kirkkokahvit

Pateniemen kirkossa (Taskisentie 3) klo 12 Kaija Lahtinen, kirkkokahvit


Tulosta| Sivukartta| In English