Tiedote 14.11.2011
Kynttilät syttyvät itsemurhan tehneiden muistolle ensi sunnuntaina
Kulkue Rotuaarilta hautausmaalle järjestetään nyt 20. kerran
Perinteinen kynttilätapahtuma ja -kulkue itsemurhan tehneiden muistolle järjestetään jälleen ensi sunnuntaina 20.11.2011. Tuolloin vietetään itsemurhan tehneiden läheisten päivää eri puolella Suomea.
Oulussa kynttiläkulkue lähtee kohti hautausmaata Rotuaarin pallolta klo 17. Hautausmaalla kynttilät lasketaan yhteiselle muistopaikalle.
Kynttilätapahtuma jatkuu kynttilöiden laskun jälkeen seurakuntien Hautajaishuoneistossa (Kajaanintie 1).Kynttilätapahtumassa puhuvat varapuheenjohtaja Petri Granlund Mielenvireys ry:stä sekä Oulun ev.lut. seurakuntien pastori Elina Hyvönen. Ohjelmassa on myös musiikkia, tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Läheisen itsemurha jättää jälkeensä paljon tuskaa, syyllisyyttä ja myös häpeää. Kynttilätapahtumilla halutaan kunnioittaa itsemurhan tehneiden muistoa sekä tuoda lohtua ja antaa tukea läheisensä menettäneille. Tapahtuman järjestäjät haluavat myös lopettaa itsemurhiin liittyvän salailun ja häpeilyn ilmapiirin, sillä se osaltaan lisää ahdistusta itsemurhaan päätyneen lähipiirissä.
Kynttilätapahtuman järjestää Mielenvireys ry, Oulun ev.lut. seurakunnat ja Surunauha ry.
Itsemurhan tehneiden läheisten päivää, jota Suomessa nimitetään myös itsemurhan tehneiden muistopäiväksi, on vietetty Suomessa vuodesta 1991 lähtien. Oulussakin tapahtuma järjestetään nyt 20. kerran. Tapahtuman taustalla on alun perin Mielenterveyden keskusliitto.
Lisätietoa:
Oulun ev.lut. seurakunnat: Karjasillan seurakunnan diakoniatyöntekijä Päivi Rahja p. 044 316 1457
Mielenvireys ry: Hanna Kosonen,
Surunauha ry: Liisa Mäkinen 041 748 7973,