Työpaikat katoavat, yksilö tekee surutyön
Perjantaina Turussa alkaneilla Kirkkopäivillä keskusteltiin siitä, miten käy yhteisön ja yksilön, kun työpaikat katoavat. Intensiiviseen keskusteluun kokoontui noin 60 henkeä. Seurakunnat ovat olleet tukena esimerkiksi Turussa makeistehdas Leafin lopettaessa toimintansa vuonna 2005 sekä Joensuussa ja Ylöjärvellä vuodesta 2006 alkaen Perloksen irtisanoessa työntekijöitään.
Huotari: Työnantajien ei pidä tehdä äkkiratkaisuja
Keskustelussa todettiin, että tehtaan katoaminen on yksilön kriisi.
”Puhutaan suurista luvuista, joiden takana on yksittäisiä ihmisiä. Heitä on myös siellä, missä ei irtisanota suuria määriä. Yksi ihminen kokee muutoksen tuskat, hänessä on koko muutoksen maailma”, painotti Mikkelin piispa Voitto Huotari.
”Seurakunnat ovat mukana, koska yksittäiselle ihmiselle apu on tärkeää. Toiseksi seurakunnat ovat mukana itsensä takia. Diakonia kuuluu kirkon olemukseen. Seurakunta, jota ei liikuta paikallisyhteisön elämä, ei ymmärrä tehtäväänsä oikein.”
Huotari muistutti, että irtisanomisen raskaan työn tekevät joskus palkatut ihmiset, jotka tekevät osittain samaa työtä kuin irtisanottavat työntekijät. He eivät ole täysin tunteettomia vaan heidän roolinsa on toteuttaa irtisanomiset.
Huotarin mukaan kirkolla on profeetallinen tehtävä korottaa äänensä epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Tänään sanat pitäisi kohdistaa yritysten omistajille, mutta omistajuudesta on vaikea saada otetta, koska se on hajaantunut maailmalle.
”Yritysten voitot on tehty ihmisten työllä. Kun voittoja ei olekaan näkyvissä, eikö pitäisi olla kärsivällinen eikä tehdä äkkiratkaisuja kuten nykyisin. Mielestäni tämä on kohtuullinen vaatimus työnantajille,” sanoi Huotari.
Huotari peräänkuulutti pidemmälle kehittyneitä kansallisia ja kansainvälisiä ratkaisuja, joilla voi säädellä taloudellista tilannetta, jossa on paljon epäoikeudenmukaisuuksia.
Irtisanominen käynnisti surutyön
Turussa Leafilla 32 vuotta työskennellyt ja luottamushenkilönä toiminut Leila Sorsa kertoi syvästä hiljaisuudesta, joka laskeutui, kun työntekijöille kerrottiin tehtaan lopettamisesta.
”Kello oli 13.45, kun toimitusjohtaja sanoi, että tehdas lopetetaan ja 450 irtisanotaan. Sitten hän alkoi tilastojen avulla kertoa, miten tähän ollaan tultu, mutta emme halunneet jäädä kuuntelemaan.”
Leafin kaupassa työskennellyt Sorsa nimitti irtisanomisilmoituksen jälkeistä prosessia surutyöksi. Ensimmäiseksi he pakkasivat kaupassa Tupla-patukoita kasseihin ja lähtivät Turun kauppatorille jakamaan niitä ilmaiseksi. Kauppa myös avattiin henkilökunnan sijasta kaikille halukkaille ja sinne tuli monia paikallisia puhumaan työntekijöiden kanssa. Lopulta Leafin henki kannettiin tehtaalta ulos arkussa, joka oli täynnä tehtaan tuotteita.
”Maarian seurakunnan työntekijät Erja Perälä ja Antti Aro kiertelivät tehtaalla ja heidän kanssaan on voinut puhua. Seurakunta myös antoi tilojaan käyttöön ja entisiä leafiläisiä kokoontuu siellä edelleen säännöllisesti”, Sorsa kiitti.
Lopetettava työpaikka tarvitsee saattohoitoa
Joensuun yhteiskunnallisen työn diakonissa Marja-Liisa Liimatta nimitti työtä lopetettavalla tehtaalla saattohoidoksi. Siinä on havaittavissa samanlaiset kriisin vaiheet, kuten järkytys, kiukku ja tyytyminen. Myös elämänpiiri pienenee, kun työtoverit vähenevät, ja tehdas hiljenee konkreettisesti, kuten kuolevan huonekin. Viimeksi vain odotetaan loppua
Liimatta arvioi, että seurakunnan työntekijältä vaaditaan kriisissä olevilla työpaikoilla aitoa kiinnostusta, hyviä sielunhoitotaitoja, rohkeutta ja ahdistuksen sietokykyä. Perloksen työntekijät kertoivat arvostavansa eniten kuuntelemista ja luotettavuutta.
Liimatan mukaan kirkon työntekijää ei aluksi pyydetä mukaan vaan hän on enemmän ihmetyksen kuin ihailun kohde. Työntekijän on itse tultava ulos roolistaan, kysyttävä ja kuunneltava.
”Kävimme viikoittain Perloksen tehtailla ja olimme mukana tukiryhmissä. Irtisanomisviikoilla järjestimme ylimääräisen päivystyksen.” (KT 25.5.2007 kh)