Kauneimpia joululauluja lauletaan ensimmäisestä adventista alkaen
Perinteiset, supersuositut Kauneimmat joululaulut alkavat. Oulussa Kauneimpia joululauluja lauletaan ensimmäisen kerran 1. adventtisunnuntaina 2.12. klo 13 Turkansaaressa Yli-Juuruksen pirtissä.
Tänä vuonna Oulun ev.-lut. seurakunnissa lauletaan Kauneimpia joululauluja 42 kertaa ensimmäisen adventin ja loppiaisen välillä. Eniten yhteislaulutilaisuuksia on kolmannen adventtisunnuntain aikaan eli 16.12. Viimeisen kerran joululaulujen parissa voi tunnelmoida loppiaisena 6.1. Koskelan seurakuntakodissa klo 16 ja 19.
Kauneimpien joululaulujen ajat ja paikat löytyvät tapahtumakalenterista ja joulusivuiltamme.
Kauneimmat joululaulut on yhteislaulutilaisuus, jota järjestetään kirkoissa joulun tienoilla. Tilaisuudessa lauletaan Suomen Lähetysseuran julkaiseman Kauneimmat joululaulut -vihkosen lauluja. Kauneimpien joululaulujen kolehti kerätään aina lähetystyölle.
Oulun hiippakunnassa lauluvihkon väliin on lisätty Tähti ihmeellinen –laulun sanat. Laulun on säveltänyt oululainen muusikko Jussi Rasinkangas. Sanoitus on Juhani Konolan käsialaa. Laulu on tehty Oulussa ensi kesänä (13.–15.6.2008) vietettävien valtakunnallisten lähetysjuhlien tunnuslauluksi.
Lähetysseura aloitti Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet vuonna 1973. Nykyään ne ovat seurakuntien suosituimpia musiikkitapahtumia. Tilaisuuksiin osallistuu vuosittain yli puoli miljoonaa suomalaista. Oulussa osallistujia on ollut vuosittain noin 10 000.