
Käsikellot soivat Oulun tuomiokirkossa
Sunnuntaina 9.1. Oulussa on tarjolla harvinainen tilaisuus kuulla käsikelloilla soitettua musiikkia. Kuopiolaisen Käsikellokuoro Dolcen konsertti alkaa Oulun tuomiokirkossa kello 15 ja siihen on vapaa pääsy. Lisäksi Dolce avustaa Oulun tuomiokirkon messussa samana päivänä sunnuntaina 9.1. kello 10. Messu lähetetään internet-osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi ja Oulun alueella sen voi kuulla myös Radio Dein kautta (106,9 MHz).
Käsikellokuoro Dolce on toiminut Kuopion Kallaveden seurakunnassa syksystä 1999 alkaen. Se on esiintynyt eri puolilla Suomea sekä Ruotsissa, Tanskassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Virossa ja Venäjällä. Dolcessa on tällä hetkellä 15 soittajaa, jotka ovat iältään 13 - 20 -vuotiaita. Käsikellokuoroa on sen perustamisesta lähtien johtanut diplomiurkuri (director cantus ja director musices) Seppo Kirkinen.
Käsikellojen historia juontaa 1600-luvun Englantiin ja englantilaiseen tapaan soittaa kirkonkelloja 6-12 kellolla. Käytäntö oli ongelmallinen kirkon läheisyydessä asuvien kannalta, sillä he joutuivat tahtomattaan kuuntelemaan kellotapulista kaikuvia harjoituksia. Käsikellot kehitettiin ratkaisuksi tähän pulmaan, sillä ne mahdollistivat harjoittelun sisätiloissa. Ensimmäiset englantilaiset käsikellot valmistettiin 1690-luvulla ja niistä tuli lyhyessä ajassa suosittuja instrumentteja.
Nykyisin käsikelloja soitetaan laajemmalti Yhdysvalloissa sekä Japanissa ja luonnollisesti Englannissa. Englantilaisten käsikellokuorojen lisäksi nykyisen EU:n alueelta löytyy noin 30 käsikellokuoroa, joista neljä on Suomessa: Vantaalla (1991), Kuopiossa (1999), Rovaniemellä (2001) ja vuodesta 2008 alkaen Jyväskylässä.
Käsikellot valmistetaan pronssista, jossa on n. 80 % kuparia ja 20 % tinaa. Soitettaessa kellot laitetaan pehmustetuille pöydille pianonkoskettimien tavoin. Kukin soittaja soittaa tilanteesta riippuen 2-8-kelloa.
Taustatietoa Dolcesta ja Kuopion käsikelloista
Käsikellokuoro Dolce on julkaissut kaksi joulu-CD –singleä: Joulun rauhaa kellot kaikaa! vuonna 2001 sekä Suloäänet enkelten vuonna 2002. Vuonna 2004 ilmestyi CD Kuuletko Sinä, mitä minä kuulen ja vuoden 2006 lopulla itsenäisyytemme juhlavuoden merkeissä Sydämen säveliä. Marraskuussa 2008 ilmestyi Dolcen äänite Hetki. Marraskuussa 2010 ilmestyi Käsikellokuoro Dolcen nykyisen kokoonpanon ensimmäinen CD Joulunaikaa. Dolcen lisäksi Kallaveden seurakunnassa toimii varhaisnuorten käsikellokuoro Dolce Minores sekä kaksi käsikellokerhoa alakoululaisille.
Vuonna 1999 Kuopion Kallaveden seurakuntaan hankittiin kolmen oktaavin käsikellosarja. Käsikellot tilattiin Malmarkin kellotehtaalta Yhdysvalloista. Vuonna 2002 hankittiin Pohjois-Savon Kulttuurirahaston avustuksella neljäs kello-oktaavi. Vuonna 2005 otettiin käyttöön viides oktaavi ja vuonna 2007 kahden oktaavin rinnakkaiskellosarja Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän tuella. Vuonna 2009, 10-vuotisjuhlavuonnaan Dolce sai Pohjois-Savon Kulttuurirahastolta avustuksen, jonka turvin hankittiin Suomen ensimmäiset bassochimesit. Kaikkiaan Dolcella on käytössään yhteensä 86 kelloa sekä kuuden oktaavin chimes-sarja eli 73 kpl chimeskelloja. Chimes-kellot on kehitetty 1980-luvun alussa käsikellojen rinnalle soolo- tai säestystehtäviin sekä harjoitussoittimeksi, eli se on näin ollen instrumenttina verrattain nuori. Tällä hetkellä parillakymmenellä paikkakunnalla Suomessa soitetaan chimeskelloja.