|
|
 |
Huippumuusikot Kiviniemi ja Parviainen esiintyvät tuomiokirkossa
Maailmankuulu urkurimestari Kalevi Kiviniemi saapuu konsertoimaan basso Jari Parviaisen kanssa Oulun tuomiokirkkoon sunnuntaina 22.8. kello 15.
Kiviniemi ja Parviainen ovat koonneet romantiikan ajan lauluja sisältävän konsertin, jossa tarjoillaan kuultavaksi sielukkaita oratorio-aarioita sekä suomalaisen laulumusiikin mestarin, Oskar Merikannon tunnelmallisia kirkkolauluja.
Kansainvälisesti arvostettu konserttiurkuri Kiviniemi kuuluu maailman huippu-urkureiden terävimpään kärkeen ja hän on perehtynyt erityisesti ranskalaiseen musiikkiin sekä improvisaatioon. Kiviniemi on tehnyt yli 120 levytystä ja saanut useita palkintoja, mm. säveltaiteen valtionpalkinnon vuonna 2009.
Basso Jari Parviainen on esiintynyt lied- ja kirkkokonserttien lisäksi kysyttynä bassosolistina keskeisissä kirkkomusiikkiteoksissa sekä viime aikoina myös oopperaproduktioissa ja useissa konserteissa ulkomailla.
Kalevi Kiviniemi |
Jari Parviainen |
|
 |
|
|