Jussi Jäälinojan näyttely Pyhän Luukkaan kappelissa Oulussa
Maalauksia Kuivasjärven rantamilta
29.11. - 20.12.2009
Ovet avoinna tilaisuuksien aikaan.
29.11. klo 10 adventtimessu.
”Kotijärvi Kuivasjärvi on vuosi vuodelta tullut ympäristön muutosten myötä lähemmäs ja samalla läheisemmäksi. Päivittäiset kävelymatkat ohjautuvat melkeinpä vaistomaisesti järven rantamille. Iloa tuottaa se, että vuodenkierto muuttaa järven ympäristön vaihtelevaksi ja rikasilmeiseksi. Katsomista ja seuraamista riittää, miten veden olomuoto vähitellen muuntuu jääksi tai sulaa kevätauringossa vesipinnaksi. Tutuiksi tulevat rantatien kulkijalle sorsat poikueineen, jotka nopeasti kiiruhtavat vastaan leipämurusten toivossa. Aremmat jättilinnut, joutsenet onkivat matkaevästään kauempana. Kesyyntyneet varikset raakkuvat läheisissä metsiköissä ja rantapenkereillä äänekkäästi omaa syyskonserttiaan. Veden, ilman, maan ja metsän värit vaihtuvat vuorokauden ja vuodenaikojen myötä.
Kuivasjärvi ja varsinkin tuo ruopattu, ”lampareeksi” laajennettu alue on kuitenkin vaarassa rehevöityä yhä runsaammin. Entistä ahtaammaksi ovat sorsanpojille käymässä elinolot järvellä. Toivottavasti vesistöistämme vastuussa olevat ihmiset heräävät ajoissa vaalimaan ja pelastamaan kauniin ja arvokkaan järvemme.
Tähän näyttelyyn koottuja maisemamaalauksia ei ole tehty mistään tietystä paikasta, vaan työt ovat syntyneet muistumina, aistimuksina ja kokemuksina Kuivasjärven ympäristöstä. Maalarille järvi elementtinä keventää ja luo tilaa maalaukseen. Toivon, että katsoja omien mielikuviensa myötä tunnistaa näissä töissä jotain tuttua ja yhteisesti koettua.”
Kaijonharjussa 29.11.2009
Jussi Jäälinoja
Lisätietoja:
Tuiran seurakunnan pastori Päivi Jussila, p. 050 340 8992