Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Jukka Poika ja DJ Andor jammailevat Cross Cafessa 

 Suomen tunnetuimpiin reggaemuusikoihin kuuluva Jukka Poika esiintyy perjantaina 13.11. oululaisessa Cross Cafessa, osoitteessa Isokatu 11. Jukka Pojan ja DJ Andorin yhteiskeikka alkaa kello 21.30. Kahvila avautuu jo kello 19.

Jukka Poika (oikealta nimeltään Jukka Rousu) astui esiin vuosituhannen vaihteessa Soul Captain Bandin sanoittajana ja laulajana. Myöhemmin hän on tehnyt levyjä ja keikkoja mitä vaihtelevimmissa kokoonpanoissa (mm. Kapteeni Ä-ni ja Jenkkarekka) ja hänen sanoitustensa aihepiiri on laajentunut entisestään. Jos mukaan lasketaan viime vuonna julkaistu Veikko Lavi-tribuuttilevy, on Jukka levyttänyt laulunsa jo seitsemälle pitkäsoitolle ja kasa sinkkujakin on ilmestynyt siinä sivussa.

Oulun ev.-lut. seurakuntien ylläpitämä Cross Cafe on avoinna parillisten viikkojen perjantaina kello 19.00-00.30. Se tarjoilee elävää musiikkia, evankeliumia ja elämyksiä rennossa seurassa. Kahvilan tuotolla, eli vapaaehtoisilla kahvi- ja ohjelmamaksuilla tuetaan Kirkon Ulkomaanavun kautta tehtävää työtä. Kahvilan tuotteissa pyritään huomioimaan Reilun Kaupan periaatteet. Koko syksyn keikkakalenteri löytyy internetosoitteesta: www.elossa.fi.

Lisätietoja:

Kappalainen Kimmo Kieksi/Karjasillan seurakunta p. 050 310 5001.

http://meteli.net/jukkapoika, http://www.jenkkarekka.fi/

 


Tulosta| Sivukartta| In English