Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 14.10.2010

Jukka Leppilampi ja Tommi Kalenius konsertoivat Oulun tuomiokirkossa

Gospelmuusikot Jukka Leppilampi ja Tommi Kalenius esiintyvät Oulun tuomiokirkossa torstaina 21.10. kello 19. Konserttiin on vapaa pääsy ja sen järjestävät Oulun ev.lut. seurakunnat.

Konsertti on osa Leppilammen ja Kaleniuksen yhteistä Taivaan rannalla -kiertuetta, jolla kaksi lauluntekijäsukupolvea kohtaavat. Konkari Jukka Leppilampi ja alle kolmekymppinen Tommi Kalenius tarjoavat tiheätunnelmaisen iltapuhteen, jonka lauluissa kaksi miestä luotaa ihmisen mieltä, suhdetta itseensä ja toiseen ihmiseen – Jumalan silmien alla.

Jukka Leppilampi aloitti uransa jo 70-luvulla proge-yhtye Tabula Rasan solistina. 1980 – ja 90 - lukujen aikana Jukasta kasvoi yksi Suomen gospelmusiikin kulmakivistä. Parhaillaan Jukka valmistelee uutta materiaalia seuraavaa albumiaan varten, ja tuomiokirkon konsertissa kuullaan maistiaisia tulevasta.


Tommi Kalenius on gospelin vaikutuksessa kasvanut lauluntekijä, jonka kynästä on viime vuosinasyntynyt lauluja myös muille, kuten Simo Silmulle, Annika Eklundille, Mikael Konttiselle ja Topi Sorsakoskelle. Ahkeran keikkailun lisäksi Tommi on jo pari vuotta keskittynyt valmistelemaan uutta albumiaan, joka julkaistaan vuoden 2010 loppupuolella.


Lisätietoja:

Oulun ev.lut. seurakunnat/nuorisomuusikko Esa Rättyä p. 040 574 7125,
Jukka Leppilampi p. 040 501 3593, http://www.myspace.com/jukkaleppilampi
Tommi Kalenius p. 050 518 0523, http://www.tommikalenius.com



Tulosta| Sivukartta| In English