Joulun sininen hetki on erilainen joulukirkko
Jouluaattona kello 14 Tuiran seurakunta ja Toppilan Laulustudio järjestävät Joulun sininen hetki-tapahtuman Pyhän Luukkaan kappelilla, osoitteessa Yliopistokatu 7. Glögi- ja piparitarjoilu alkaa kello 13. Tapahtuma on erilainen joulukirkko heille, joilla joulu nostaa pintaan ristiriitaisia tunteita. Kun ihmissuhde on särkynyt, läheinen ihminen on kuollut, työt ovat loppuneet, rahat eivät riitä, terveys on mennyt ja mieli on maassa, on vaikea innostua kuusesta, kynttilöistä, lahjoista, kinkusta tai pipareista.
Joulun sininen hetki on tarkoitettu kaikille, jotka tahtovat rauhoittua ja lumoutua valon ja pimeän, ilon ja surun välimaastossa. Siinä kuunnellaan ja lauletaan puhuttelevia joululauluja, mietiskellään perinteistä joulukertomusta ja joulun ydinsanomaa. Sinihämärä ennen pimeää on hyvä hetki pysähtyä ihmistä tässä ajassa koskettavien asioiden äärellä ja myös suunnata katse pyhään, ajattomaan ja jumalalliseen.
Joulun sinisessä hetkessä Toppilan Laulustudio esittää ohjelman Jouluna Jumala syntyi - Kaj Chydeniuksen joululauluja. Lauluista suurin osa on tuoreita, sävelletty vuonna 2007. Runoja on muun muassa kansallisilta klassikoilta: Frans Michael Franzén, Larin-Kyösti, L. Onerva, Viljo Kajava, Oiva Paloheimo, Mika Waltari, Jaakko Haavio.
Mukana ovat myös pohjoisen naisrunoilijat Liisa Anttila ja Aunimarjut Kari. Mukana ovat Toppilan Laulustudion Mira Törmälä (laulu, harmonikka), Katja Vuoti (laulu, sello),
Pasi Vuoti (laulu, alttoviulu) ja Hannu Sirén (piano). Tuiran seurakunnan pastori Päivi Jussila Tuiran seurakunnasta lukee jouluevankeliumin ja esittää joulumeditaation. Tilaisuus kestää noin tunnin.