|
|
 |
Joululauluja uusin otteinKauneimmat joululaulut ja virsikonsertti jatsin tahdissaSaksofonisti Sakari Kukkoa voi kuulla joulun alla kahteen otteeseen Oulun kirkoissa. Ensi sunnuntaina 14.12. klo 19.30 Oulun tuomiokirkossa tartutaan Kauneimpiin joululauluihin jatsahtavalla otteella Jouluisen laulun, runon ja soiton illassa. Musiikkitapahtumassa Piirpaukeesta tuttu saksofonisti Sakari Kukko sekä pianisti Samuli Mikkonen säestävät kauneimpia joululauluja ja esittävät vanhoja joululauluja uusin sovituksin. Mukana on myös Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukion nuoria lausumassa valitsemiaan joulurunoja. Kolehti kerätään Suomen lähetysseuralle. Toisen kerran Kukkoa kuulla vielä maanantaina 15.12., kun hän konsertoi Pyhän Tuomaan kirkossa klo 19. Hän esittää jouluvirsiä uudelleen sovitettuna. ”Tätä voisi nimittää vaikka tapakristittyjen joulukonsertiksi”, nauraa Tuiran seurakunnan pastori Juha Valppu. ”Sillä eihän meillä ole – eikä tarvitse olla - mitään muuta tapaa olla kristittyjä kuin se mitä me olemme.”
|
 |
|
|