Joulukirkko.fi tuo joulun nettiin
Kristillistä joulunviettoa esittelevällä ja ajankohtaisia tapahtumia pääkaupunkiseutulaisille ja oululaisille tarjoavalla joulukirkko.fi-sivustolla netin käyttäjät voivat virittäytyä omassa rytmissään joulun odotukseen.
Sivustolla bloggaavat kirjailija Virpi Hämeen-Anttila ja erityisnuorisotyönohjaaja Heikki Heikurinen Vantaalta. Ensimmäisenä adventtina eli 2.12. avautuvassa joulublogissa tarinoivat kirjoittajat ovat verkkopäiväkirjan pitäjinä ensikertalaisia. Joulublogia he kirjoittavat vuorotellen viidesti viikossa 24.12. asti.
”Alan valmistaa itseäni jouluun jo ennen adventtia, jotta joulun merkitys ja vaikutus kasvaisi sisälläni vähitellen. Mieleni on niin hyvä lämmin hellä, että uskon jopa muuten vierastamani blogin pitämisen onnistuvan”, espoolaissyntyinen Virpi Hämeen-Anttila pohtii.
Palstan toinen kirjoittaja Heikki Heikurinen lupaa valottaa suhdettaan jouluun kolmekymppisen miehen näkökulmasta. ”Joulu merkitsee minulle vastakohtien aikaa. Ostohysterian ja stressin keskeltä löytyy pieni lapsi, joka kehottaa meitä muuttamaan mielemme ja kääntämään kelkkamme”, hän miettii.
Perinteitä ja sähköisiä tervehdyksiä
Sivuilla on niin ikään tietoa jouluperinteestä seimiä, tiernapoikia ja pyhää Luciaa unohtamatta.
Joulukirkko.fi:n kautta voi postittaa sähköisiä, henkilökohtaisia joulukortteja läheisilleen. Sivuille voi lisäksi lähettää yhteiseksi iloksi omia valokuvia joulutervehdysten kera.
Sivustolta voi niin ikään tilata sähköpostiinsa adventin aikaan neljästi ilmestyvän jouluisen uutiskirjeen. Ajankohtaisten vinkkien lisäksi kirje sisältää muun muassa jouluisia ruokaohjeita. Sivustolle tulee myös keskustelufoorumi.
Mainittakoon, että viime vuonna joulukirkko.fi -sivuston kautta maailmalle singahti yli 50 000 joulukorttia. Hittejä eli sivuston lataamisia joulukirkko.fi:ssä oli noin kaksi miljoonaa.
Ulkoasultaan viime vuodesta uusiutunut sivusto avautuu 30.11.2007 osoitteessa www.joulukirkko.fi.
Jouluista sisältöä nettiin tarjoavat yhteistuotantona Espoon, Helsingin, Oulun ja Vantaan seurakunnat.