Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Loppiainen päättää joulupyhät

Loppiaista vietetään lähetystyön merkeissä. Loppiaisesta on tullut lähetystyölle omistettu päivä, koska ajatellaan, että kolme itämaan tietäjää olivat pakanoita, jotka saivat nähdä Vapahtajan ja antaa hänelle lahjoja.

Koska itämaan tietäjät liitetään loppiaiseen, kutsutaan päivää germaanisella kielialueella Dreikönigsfestiksi eli kolmen kuninkaan juhlaksi ja espanjankielissä maissa kuninkaiden päiväksi (El Día de los Reyes). Ruotsin valtakunnan ensimmäisessä luterilaisessa kirkkojärjestyksessä 1500-luvulla loppiaista nimitettiin kolmen pyhän kuninkaan päiväksi. Juhlan suomenkielinen nimi loppiainen on peräisin 1600-luvulta ja tarkoittaa joulunpyhien loppumista. Loppiainen päättää myös kirkkovuoden joulujakson ja aloittaa loppiaisajan.

Loppiaisena lähetystyö on läsnä

Loppiaisena 6.1. Oulun tuomiokirkon messussa klo 10 saarnaa Suomen Lähetysseuran kotimaanosaston johtaja Markku Laine. Messun jälkeen Keskustan seurakuntatalon alasalissa (Isokatu 17) tarjotaan kirkkokahvit, jonka aikana Markku Laine puhuu nykypäivän lähetystyöstä. Lähetystilaisuuden aiheena on Rakkaus, usko, toivo - ihmiseltä ihmiselle. Oulun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastori Hanna-Maija Karjalainen pitää loppuhartauden. Kirkkokahveja emännöi Oulujoen seurakunnan nuoret.

Joulun jumalanpalveluksien kävijämäärä

Oulun ev.-lut. seurakuntien hartauksiin ja jumalanpalveluksiin osallistui tänä jouluna runsaasti väkeä.

Jouluaatto on nykyisin koko maassa suosituin joulun kirkossakäyntipäivistä. Oulussa kirkkomatkalle lähti aattona yli 6500 joulunviettäjää. Joulupäivänä osallistujia oli hieman alle 1800 ja tapaninpäivänä lähes 400. Yhteensä joulun jumalanpalveluksissa oli lähes 9000 kävijää.

 


Tulosta| Sivukartta| In English