Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Johannespassio soi palmusunnuntaina Oulun tuomiokirkossa ja Virtuaalikirkossa


Oulun tuomiokirkossa esitetään palmusunnuntaina 5.4. klo 18 kirkkomusiikin suurteos, Johann Sebastian Bachin Johannespassio. Tilaisuus on aikaisempina vuosina täyttänyt tuomiokirkon ääriään myöten. Tänä vuonna siihen voi osallistua myös internetissä osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi . Internetin kautta osallistuvat voivat keskustella keskenään chatin välityksellä.

Johannespassiossa esiintyvät Tuomas Katajala (evankelista), Jorma Hynninen (Jeesus), Ari Rautakoski (Pilatus ja Pietari), sopraano Henna-Mari Sivula, altto Essi Luttinen, tenori Nial Chorell ja basso Jari Parviainen sekä Oulun katedraalikuoro, Sofia Magdalena -yhtye ja Oulunsalo Ensemble. Teoksen johtaa Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Raimo Paaso. Ohjelman hinta on 15euroa, työttömille ja eläkeläisille 10 euroa. Ohjelman ostaneilla on
etuoikeus istumapaikoille ja myynti alkaa tuntia ennen esityksen alkua ovella.

Passioesityksissä Jeesuksen kärsimystie esitetään musiikin avulla ja monet aloittavat niiden kautta pääsiäisen viettonsa. Siksi Oulun tuomiokirkkoseurakunnan musiikkityön tavoitteena on, että Ouluun saataisiin rakennettua jokavuotinen passioperinne. Kanttori Raimo Paaso kertoo, että nimenomaan J.S.Bachin passioiden merkitys kirkkomusiikille on huomattava.

Lisätietoja: Raimo Paaso p. 040 838 6807.

Kooste Oulun ev.-lut. seurakuntien pääsiäisajan tapahtumista löytyy täältä.

 


Tulosta| Sivukartta| In English