Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Hiljaisen viikon aikana muistellaan Jeesuksen kärsimystä

Hiljainen viikko on pääsiäistä edeltävä viikko. Sitä kutsutaan myös nimellä piinaviikko tai suuri viikko. Viikon aikana seurakuntalaiset hiljentyvät muistelemaan Jeesuksen kärsimyksiä. Viikon jokaisena päivänä voi oulun ev.-lut. seurakunnissa kokoontua seuraamaan kärsimyshistorian tapahtumia.

Hiljaisen viikon viettäminen kristillisessä kirkossa on ikivanha tapa. Jerusalemissa sitä vietettiin jo 300-luvulla. Kristikunnan läntisessä perinteessä hiljaisen viikon vietto kehittyi jonkin verran myöhemmin.

Hiljaisen viikon musiikkia ja hartauksia

Hiljaisuuden rukoushetkiä vietetään 1.-4.4. klo 19 Karjasillan kirkossa. Noin puoli tuntia kestävään rukoushetkeen kuuluu pääsiäisen tapahtumiin pohjautuvaa raamatunlukua, taizèlaisia rukouslauluja, virsi ja mahdollisuus olla hiljaa yhdessä toisten kanssa.

Kirkkotila on valmistettu rukoushetkeen tuleville kauniiksi, jotta myös ympäristö auttaa hiljentymään lauluihin, Raamatun sanaan ja vain olemaan kaikessa rauhassa ja luottamuksessa Jumalan edessä. Tilaisuuksissa kuullaan myös kaunista musiikkia. Rukoushetket ovat perinteisten hiljaisen viikon ahtisaarnojen tilalla.

Hiljaisen viikon urkuvartit ovat muodostuneet tärkeäksi hiljaisen viikon perinteeksi Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa. Urkuri Maija Tynkkynen soittaa maanantaina 2.4., tiistaina 3.4. ja keskiviikkona 4.4. klo 12.15 Bachin, Brahmsin ja Regerin paastonajan urkukoraaleja tuomiokirkossa.

Urkuvartit ovat nimensä mukaisesti noin 15 minuutin mittaisia musiikkihetkiä, joita voi pistäytyä kuuntelemassa vaikka lounastauolla tai kesken kaupungilla kiertelyn. Urkuvartteihin on vapaa pääsy.

Hiljaisen viikon iltamusiikit järjestetään Pyhän Tuomaan kirkossa kolmena päivänä viikon aikana. Maanantaina 2.4. klo 19 Kanttori Tommi Hekkala ja Kirkkolaulajat esittävät kärsimysajan kuoromusiikkia.

Tiistaina 3.4. klo 19 illassa kuullaan Raimo Hirvasniemen yksinlaulua, urkurina on kanttori Jukka Jaakkola. Hartauden toimittaa pastori Petteri Tuulos. Ohjelmassa on kärsimysajan musiikkia, mm. Beckerin Kärsimyslaulu ja koraalisovituksia uruille.

Keskiviikkona 4.4. klo 19 kuullaan paastonajan musiikkia uruilla ja laulaen, musiikista vastaavat kanttorit Marjo Irjala ja Sari Wallin. Puheen pitää pastori Juha Huhtala.

Perinteinen yliopiston ekumeeninen pääsiäishartaus pidetään keskiviikkona 4.4. klo 10 Pyhän Luukkaan kappelissa. Hartauden toimittavat Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Raimo Kiiskinen ja Oulun seurakuntayhtymän yliopistopastori Ari Savuoja. Kaikille avoimen tilaisuuden jälkeen on tarjolla voirinkelikahvit.

Vanhan kirkkokäsikirjan mukainen iltajumalanpalvelus pidetään keskiviikkona 4.4. klo 19 Tuiran kirkossa. Jumalanpalvelus ja Herran pyhä ehtoollinen toteutetaan kirkkokäsikirjan vanhan kaavan mukaisesti. Jumalanpalveluksen toimittaa Harri Fagerholm, avustaa Pasi Kurikka, kanttorina Heikki Jämsä.


Tulosta| Sivukartta| In English