Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Tiedote 6.7.2011

Herättäjäjuhlille valmistetaan runsain määrin ruokaa ja juomaa

Herättäjäjuhlien aikana syödään noin 28 000 ruoka-annosta ja juodaan 35 000 kupillista kahvia.

Herättäjäjuhlille Oulun Raksilaan 8. – 10.7. varataan reilusti monipuolista ruokaa ja juomaa juhlaväelle. Juhlaravintolassa viikonloppuna on tarjolla muun muassa juustoista poronlihakeittoa, peruna-bataattisosekeittoa ja riisipuuroa. Lauantaina tarjolla on myös perinteistä lohikeittoa.

Kaikki ruoat ovat vähälaktoosisia ja gluteenittomia. Kasviskeittoa ja poronlihakeittoa saa myös maidottomana.

Herättäjäjuhlille tulee noin 500 talkooemäntää. ”Valmistamme ruoat puolustusvoimilta lainatuissa kenttäkeittimissä. Niitä meillä on käytössä yhteensä 20”, kertoo ravintolatoimikunnan puheenjohtaja Seija Pietilä.

Juhlaravintola sijaitsee Raksilan juhla-alueella Ouluhallin edustalla. Se on avoinna perjantaina klo 13 - 21, lauantaina klo 10 - 21 ja sunnuntaina klo 9 - 17.

Aamiaista on tarjolla juhlaravintolassa ja Pohjankartanon koululla, perjantaina klo 8 - 10, ja lauantaina sekä sunnuntaina klo 7 - 10.

Kahvioita on neljä: yksi juhlaravintolan yhteydessä, yksi Ouluhallissa ja kaksi pesäpallostadionilla. Invaravintola sijaitsee pesäpallostadionin kiinteän katsomon alapuolella. Jäätelönmyyntipisteet (2 kpl) ja grilli sijaitsevat juhlakentän välittömässä läheisyydessä.

Ruokaa tarjoillaan kahvi- ja lounaslippuja vastaan. Lippuja voi ostaa käteisellä ja pankkikortilla lipunmyyntipisteistä tai käteisellä laukkumyyjiltä. Jokaiselle ruokalajille on omanvärinen ruokalippu. Jäätelönmyyntipisteissä ja grillillä maksetaan käteisellä.

Tarkempaa tietoa herättäjäjuhlien ruokatarjoilusta löytyy osoitteesta www.oulunherattajajuhlat.fi/ravintola.


Tulosta| Sivukartta| In English