Haiti sai lahjoittajat liikkeelle
Yhteisvastuun tuotto toiseksi paras keräyksen historiassa Oulussa
Oulun ev.-lut. seurakuntien vuoden 2010 Yhteisvastuukeräyksen tuotto on 72 104 euroa. Keräystuotto on toiseksi paras 60-vuotisen Yhteisvastuu-keräyksen historiassa Oulussa. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa ja Haitissa.
Tuotto nousi viime vuodesta lähes 26 prosentilla, jolloin se oli 53 459 euroa. Lopullinen Yhteisvastuukeräyksen tuotto Oulussa ja koko maassa vahvistetaan marraskuussa.
Haitin maanjäristyksen vuoksi keräys aloitettiin poikkeuksellisesti jo tammikuussa, ja 6.2.2010 mennessä kertyneet varat ohjattiin lyhentämättöminä Kirkon Ulkomaanavun hätäapuun Haitissa.
Oulussa keräysmenetelmistä parhaiten tuotti lipaskeräys (25 854 euroa). Toiseksi parhaiten keräykselle tuottivat myyjäiset ja muut tapahtumat (21 003 euroa).
Tuiran seurakunnan diakoniatyöntekijä Raija Yrjölän mukaan Haitin maanjäristys sai oululaisista liikkeelle. ”Oli aistittavissa, että ihmiset kantoivat huolta haitilaisista. Tuntui, että ihmiset lahjoittivat avokätisesti lipaskeräyksissä”, iloitsee Yrjölä. ”Lämpimät kiitokset lahjoittajille ja vapaaehtoisille, jotka ovat tehneet erilaisia töitä keräyksen hyväksi”, hän kiittelee.
Yhteisvastuuvaroista 60 prosenttia käytetään Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun Haitissa. Suomessa varoista käytetään 40 prosenttia. Köyhien lapsiperheiden ruokaturva-hankkeeseen, joka toteutetaan yhdessä Martta-liiton kanssa, käytetään 20 prosenttia keräyksen tuotosta. Loput käytetään 20 prosenttia seurakuntien ja hiippakuntien diakoniatyöhön.
Lisätietoja:
Oulun seurakuntayhtymän tiedottaja Sanna Krook, p. 040 546 2713
Valtakunnan tasolla keräyksestä osaa kertoa
Keräyssihteeri Ulla Pesola Kirkkopalveluista, p. 040 700 9902
Tarkemmin keräyssummista Oulusssa esim. seurakunnittain:
Kaisa Ylönen, toimistonhoitaja diakoniatyön erityispalvelut, p. 044 316 1552