Folkyhtye Mustarastas esittää joulumusiikkia Pyhän Luukkaan kappelissa
Lauantaina 13.12. joulumusiikin ystäville on tarjolla hieman perinteisestä poikkeava joulukonsertti Pyhän Luukkaan kappelilla, osoitteessa Yliopistokatu 7. Konsertti alkaa kello 19 ja siihen on vapaa pääsy. Esiintyjänä on folkyhtye Mustarastas, jonka soinnissa kuuluu sekä suomalaisen että irlantilaisen kansanmusiikin sävyjä.
Konsertin ajaksi järjestetään tarvittaessa lastenhoito. Lastenhoitoa tarvitsevat voivat ilmoittaa asiasta viimeistään 11. joulukuuta Tuiran seurakunnan pastorille Nanna Helaakoskelle numeroon 050 575 0826.
Konsertin aikana kuullaan musiikkia Mustarastaan tuoreelta Jouluaamuna-levyltä. Vanhojen, mutta vähemmän tunnettujen joululauluaarteiden lisäksi ohjelmassa on muutamia aivan tuoreita joululauluja. Moniääninen laulu ja akustiset soittimet ovat pääosassa ja ylimpänä kuuluu viulisti Laura Airolan kädenjälki. Mustarastas on perustettu Espoossa vuonna 1994 ja Jouluaamuna on yhtyeen kahdeksas levy.
Yhtyeeseen kuuluvat Susanna Eronen (laulu), Laura Airola (viulu, nyckelharpa ja laulu), Reetta Kaila (tinapillit), Kerttu Ahola, (haitari), Aki Hauru (mandoliini, irlantilainen bouzouki ja laulu), Timo Rohkimainen (basso ja laulu) ja Kari Haapala, (kitara ja laulu).
