Tiedote 1.11.2010
Ennakkoäänestys alkoi vauhdikkaasti Oulussa ja Yli-Iissä
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyi vilkkaasti Oulussa ja Yli-Iissä. Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä 1.11. äänensä antoi 1267 äänioikeutettua. Viime vaaleissa ensimmäisen päivän äänisaalis oli hieman pienempi, 1226.
Ennakkoon voi äänestää missä tahansa äänestyspaikassa ympäri Suomea. Ulkomailla ei voi äänestää.
Näissä vaaleissa on huomioitu erityisesti nuorten äänestäjien uurnille pääsy. Oulussa ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä äänestysmahdollisuus oli yliopistolla ja kahdella lukiolla, joissa äänesti yhteensä 133 ihmistä.
Ennakkoäänestyspaikkoja on runsaasti ympäri Oulua. Oulussa on lisäksi käytössä vaalibussi, joka kiertää eri puolilla Oulua sekä Yli-Iissä.
Ennakkoäänestys jatkuu perjantaihin 5.11. asti. Ennakkoäänestyspaikat löytyvät äänioikeutetuille lähetetystä vaalikirjeestä sekä netistä osoitteesta www.oulunseurakunnat.fi/seurakuntavaalit/ennakkoaanestys.
Varsinaiset vaalipäivät Oulun ev.-lut. seurakunnissa ja Yli-Iin seurakunnassa ovat sunnuntai 14.11. ja maanantai 15.11.
Seurakuntavaaleissa saavat äänestää kaikki 16 vuotta 14.11.2010 mennessä täyttäneet evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet. Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä äänestämiseen, jäsenyys riittää.
Äänestäjän tulee olla kirkon jäsen 15.8.2010 mennessä ja äänioikeutettu siinä seurakunnassa, jonka jäsen hän on.
Esimerkiksi jos äänioikeutettu on muuttanut syys-lokakuussa, äänioikeus on muuttoa edeltävässä seurakunnassa. Kirkosta eronneet eivät saa kirkkolain mukaan äänestää seurakuntavaaleissa.
Lisätietoja:
Oulun vaaleista yleensä:
Oulun seurakuntayhtymän tiedottaja Rebekka Naatus p. 050 430 4828
(tai tiedottaja Sanna Krook p. 040 546 2713)
Vaalijärjestys ja kirkkolaki:
Oulun seurakuntayhtymän lakimies Saara Pokela, p. 050 438 9034
Vaaleista valtakunnallisesti:
Valtakunnallinen viestintä ja kampanja: (09) 18021, mediapalvelu
www.oulunseurakunnat.fi/seurakuntavaalit ja www.seurakuntavaalit.fi.

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi (sekä Hannele Salmi ja Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen) äänesti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä 1.11. Oulun yliopistolla.