Tiedote 27.7.2011
Elokuun urkukonsertit alkavat tuomiokirkossa
Oulun tuomiokirkossa (Kirkkokatu) järjestetään elokuun aikana urkukonsertteja joka torstai kello 19. Yhteensä konsertteja on neljä kappaletta. Konserteissa kuullaan yleisöystävällistä urkumusiikkia, jonka lisäksi ensimmäisessä elokuun konsertissa 4.8. kuullaan sellomusiikkia ja viimeisessä konsertissa 25.8. yksinlaulua.
Urkukonsertit ovat maksuttomia ja kestävät noin tunnin verran. Käsiohjelma maksaa viisi euroa. Esiintyjiä tulee ulkomailta saakka, kun Oulun tuomiokirkkoon saapuu 11.8. konsertoimaan Luulajan tuomiokirkon urkuri Markus Wargh ja 25.8. virolainen laulaja Christjan Moisnik.
Elokuun urkukonsertit Oulun tuomiokirkossa:
4.8. klo 19 Illan konsertissa esiintyvät sellisti Tiinaliisa Typpö sekä urkuri Elias Niemelä.
Konsertissa kuullaan eri aikakausien sellomusiikkia urkujen säestyksellä sekä sellomusiikkia soolona.
11.8. klo 19 Illan konsertissa Luulajan tuomiokirkon urkuri Markus Wargh soittaa
urkumusiikkia muun muassa Charles-Marie Widorilta, Louis Vierneltä sekä J. S. Bachilta.
18.8. klo 19 Illan konsertissa Christian Ahlskog esittää Franz Lisztin urkuteoksia säveltäjän juhlavuoden kunniaksi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta unkarilaisen säveltäjän syntymästä.
25.8. klo 19 Illan konsertissa kuullaan yksinlaulua urkujen säestyksellä. Ohjelmistossa on Oskar Merikannon, Ahti Sonnisen sekä J. S. Bachin sävellyksiä. Konsertissa kuullaan myös urkumusiikkia romantiikan ajalta. Esiintyjinä ovat virolainen Christjan Moisnik (basso) sekä Ismo Hintsala (urut).