Hae
pienennä tekstin kokoa suurenna tekstin kokoa Tekstiversio

Elojuhlan teemana Pyhä- Jumalalle erotettu

Elojuhlaa vietetään jälleen tunnelmallisessa Oulujoen pappilassa

Oulujoen pappilassa (Oulujoentie 72) vietetään jälleen sunnuntaina 15.8. Elojuhlaa. Tänä vuonna juhla järjestetään jo 31. kertaa.

Elojuhla alkaa messulla Oulujoen kirkossa (Oulujoentie 69) kello 10. Messun toimittaa ensimmäistä vuotta virassaan oleva Oulujoen kirkkoherra Jouni Riipinen.

Messun jälkeen juhla jatkuu pihajuhlalla pappilan pihassa, jonka ohjelmassa ovat muun muassa Myllyojan koulun musiikkiluokan kuoron, projektikuoron ja seurakuntien soittokunnan esitykset. Juhlapuheen pitää pastori Juha Kyllönen. Kyllösen puheen teemana on Pyhä- Jumalalle erotettu. Juhlaväelle tarjotaan kahvit suolaisen purtavan kera. Tarjoilu on maksuton.

Oulujoen Elojuhla on perinteikäs juhla, joka on kerännyt vuosittain 500—600 osallistujaa. Ensimmäistä kertaa juhlia isännöivälle Oulujoen kirkkoherralle Jouni Riipiselle Elojuhla on koko seurakunnan yhteinen juhla, kesän kiitos ja syksyn avaus.

Elojuhlien idean isä, viime vuonna eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Paavo Moilanen kertoo pappilan olleen tärkeä osa ihmisten elämää. Ennen vanhaan pappilaan tultiin asioimaan perhetapahtumien merkeissä. Sen vuoksi juhla pappilan pihamaalla tuntui hyvältä suunnitelmalta toteuttaa, ja ensimmäisen juhlan jälkeen elojuhlia onkin vietetty vuosittain.

Lisätietoja antaa: Oulujoen kirkkoherraJouni Riipinen p. 044 3161 719


Tulosta| Sivukartta| In English