Cross Cafessa kohtaavat rap ja körttikuoro
Nuorten aikuisten toiminta keskittyy jatkossa Oulun keskustaan
Cross Cafessa kuullaan tulevana perjantaina 16.4. mielenkiintoinen konsertti, kun illassa kohtaavat rap-artisti MC Heguli ja Oulun körttikuoro. Yhteisen konsertin nimi on Joka tahtoo tulla saa. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Siionin virret, 80-luvun Casiotone-syntikat ja modernit rap-lyriikat kohtaavat.
Cross Cafe on avoinna klo 19—00.30. Konsertti alkaa klo 21. Cross Cafe on siirtynyt uusiin tiloihin, uusi osoite Isokatu 11. Tulevaisuudessa siellä on tarjolla myös muuta nuorille aikuisille suunnattua toimintaa.
Oulun körttiopiskelijoiden kuoron juuret ovat 70-luvulla, mutta nykyinen toiminta aloitettiin syksyllä 2002. Kuoron ohjelmisto koostuu kolmiäänisistä virsisovituksista, herännäishenkisestä gospelmusiikista, sekä Siionin virsistä. Kuoron johtajana toimii tällä hetkellä Juho Peltoniemi.
Mc Heguli alias Heikki Mustakallio on oululainen räppäri, jonka ghettojuuret ovat Järvenpään kaduilla.
Konserissa on vapaaehtoinen ohjelmamaksu on 2 euroa, jolla tuetaan Kirkon ulkomaanavun työtä.
Lisätietoja: Mc Heguli: Heikki Mustakallio 040 577 6136, Cross Cafesta: Karjasillan seurakunnan pastori Kimmo Kieksi 050 310 5001