Bibliodraamassa eläydytään Raamatun teksteihin
Raamattua voi tutkia monella tavalla. Yksi vaihtoehto on perehtyä siihen draaman kautta: liikkumalla, eläytymällä tai piirtämällä. Oulun seurakuntien järjestämä uusi bibliodraamaryhmä alkaa tiistaina 27. lokakuuta. Ryhmä kokoontuu ohjaaja Ulla Säilän johdolla yhteensä kuusi kertaa tiistaisin kello 18–21 Öbergin talolla (Kirkkokatu 5). Mukaan mahtuu 5-9 henkilöä. Osallistuminen on maksutonta, mutta edellyttää kuitenkin sitoutumista. Ilmoittautumiset Ulla Säilälle 23.10. mennessä puhelinnumeroon 040 543 7070.
Bibliodraamassa ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa lähestyä Raamatun tekstiä, vaan kaikki inhimilliset ilmaisun keinot ovat sallittuja. Osallistujalla ei tarvitse etukäteen olla etukäteistietoja ja taitoja, vaan jokainen osallistuu sellaisena kuin on. Näyttelemisestä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan Raamatun maailmaan eläydytään ryhmäläisten omien kokemusten kautta. Lähtökohtana on Raamatun kertomus, jota lähdetään avaamaan avainsanojen kautta.
Loppusyksyn bibliodraamaryhmässä käsitellään jokaisella kerralla tuhlaajapoikakertomusta. Ryhmän pieni koko mahdollistaa menetelmien monipuolisen käytön ja auttaa luottamuksellisen ilmapiirin syntymisessä.
Lisätietoja:
Bibliodraamaryhmän ohjaaja Ulla Säilä, puh. 040 543 7070
Suomen bibliodraamayhdistyksen nettiosoite: www.bibliodraama.fi