Tiedote 21.3.2011
Barokkimessu rauhoittaa ja rentouttaa
Barokkimessu ”Ave Maria” kutsuu rauhaa kaipaavia levähtämään Pyhän Luukkaan kappeliin (Yliopistokatu 7) Marian ilmestyspäivänä, sunnuntaina 27. maaliskuuta kello 10. Päivän teemaan sopivasti barokkimessun tekstit puhuvat Mariasta ja myös messun virret liittyvät häneen. Vanhat rukoustekstit ja barokin ajan soitinmusiikki luovat rauhallista tunnelmaa.
Barokkimessun musiikista vastaavat Oulunsalo Ensemble –yhtye Sinikka Ala-Leppilammen johdolla sekä sopraano Virve Karén ja kanttori Tommi Hekkala. Messun toimittaa Stiven Naatus. Keskustelusaarnassaan pastorit Päivi Jussila ja Árpád Kovács pohtivat, onko Mariasta, Jeesuksen äidistä, esikuvaksi nykyihmisille. Messussa avustavat Oulun NNKY:n naiset. Lopuksi tarjotaan juhlapyhän kunniaksi kakkukahvit.
Barokkimessun syke on lähellä ihmisen leposykettä, mikä tekee monista Vivaldin, Bachin ja Händelin hitaista kappaleista sopivaa rentoutusmusiikkia. Kirkon tutkimuskeskuksen helmikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan sekä aktiivikävijät että harvoin kirkossa käyvät odottavat jumalanpalvelukselta ennen kaikkea rauhaa.
”Barokkimusiikkia pidettiin 1600-luvulla arveluttavana, sillä se korosti tunteita ja tunneperäistä sitoutumista. Pyrkimys saada yleisö tuntemaan se, mitä he näkevät ja kuulevat, edusti 1600-luvulla monessa mielessä uutta ajattelutapaa. Barokkimessussa on mahdollista itse testata, vetoaako barokkimusiikki yhä tunteisiin, välittääkö se yhä rauhaa, iloa ja rakkautta”, kertoo kappalainen Päivi Jussila Tuiran seurakunnasta.