Uutislistaukseen

Kolme hakijaa Oulun tuomiorovastiksi

Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran virkaan eli tuomiorovastiksi hakivat 11.5.2016 klo 15 päättyneellä hakuajalla seuraavat henkilöt aakkosjärjestyksessä: Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Ari-Pekka Metso, Kiimingin seurakunnan kirkkoherra Pauli Niemelä, Oulujoen seurakunnan kirkkoherra Satu Saarinen.

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli seuraavassa kokouksessaan 26.5. toteaa hakijat ja päättää asian jatkovalmistelusta. Hakijat haastatellaan todennäköisesti kesäkuussa, ja vasta sen jälkeen tarkastetaan heidän kelpoisuutensa virkaan ja asetetaan hakijat vaalisijoille.

Oulun tuomiorovasti Matti Pikkarainen jää eläkkeelle 1.12.2016. Pikkarainen on ollut Oulun tuomiorovasti vuodesta 2007 lähtien, tällä hetkellä hän on virkavapaalla. Tuomiokirkkoseurakunnan vs. kirkkoherrana toimii Anna-Mari Heikkinen ja tuomiorovastin tehtävää tuomiokapitulin varapuheenjohtajana hoitaa Haapajärven seurakunnan kirkkoherra Kari Tiirola.

Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra on hiippakunnan tuomiorovasti. Hän toimii hiippakunnan toimintaa ja hallintoa johtavan tuomiokapitulin varapuheenjohtajana. Puheenjohtajana on piispa. Tuomiorovasti toimii tarvittaessa myös piispan sijaisena ja valmistelee muita hiippakunnallisia tehtäviä erikseen sovittavalla tavalla.

Tuomiorovasti valitaan suoralla kansanvaalilla. Vaali toimitaan todennäköisesti vuoden 2016 loppupuolella. Äänioikeutettuja ovat täysi-ikäiset Oulun tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet. 

 
Lisätietoja:
Oulun hiippakunnan hiippakuntapastori Outi Äärelä p. 044 7555 512
Linkki tuomiokapitulin sivulle: http://www.oulunhiippakunta.evl.fi/?x20437=3921629Linkki avautuu uudessa välilehdessä

 

Julkaistu 11.5.2016

2016-05-11 16:12:01.0