Uutislistaukseen

Oulun pääkirjastossa ikkunoita Nepalin arkeen ja juhlaan

Oulun pääkirjastossa pääsee vielä sunnuntaihin 3.3. saakka kurkistamaan nepalilaiseen elämänmenoon. Kirjaston ala-aulan vitriineihin kootussa näyttelyssä on esillä nepalilaisia esineitä ja Nepalissa otettuja valokuvia. 
Lapsia luterilaisessa kirkossa Laxmipurissa, Etelä-Nepalissa.

Lapsia luterilaisessa kirkossa Laxmipurissa, Etelä-Nepalissa. Kuvaaja: Pirre Saario/Kirkon kuvapankki

Näyttely avaa ikkunoita Nepalin arkeen ja juhlaan. Kuvat viestivät muutoksesta ja unelmien voimasta. Esineet kuuluvat maassa yli 30 vuotta lähetystyötä tehneelle Kirsti Kirjavaiselle, joka on ottanut myös näyttelyn kuvat. Näyttelyn järjestelyistä vastaa Tuiran seurakunta.

Suomen Lähetysseura aloitti työnsä Nepalissa 40 vuotta sitten. Järjestö työskentelee syrjittyjen väestöryhmien elinolojen parantamiseksi ja edistää esimerkiksi naisten ja vammaisten asemaa kehittämällä koulutusta ja elinkeinotoimintaa.

Vuosikymmenien aikana moni asia on mennyt eteenpäin. Tyttöjen mahdollisuudet käydä koulua ovat kohentuneet, rokotuskattavuus on parantunut ja ravitsemus on muuttunut aikaisempaa terveellisemmäksi. Kuitenkin etenkin vammaisten asemassa on edelleen kohennettavaa. 


Lisätietoa Suomen Lähetysseuran työstä Nepalissa

 

Julkaistu 25.2.2019 

 

2019-02-25 14:24:00.0