Uutislistaukseen

Nuortenilta on kiusaamisvapaa vyöhyke

Turvallinen ja leppoisa yhdessäolo on tärkeää nuorille myös nettiaikakaudella. Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien nuorisotyönohjaajat kohtaavat oululaisia nuoria kasvokkain joka viikko avointen ovien illoissa ja yökahviloissa eri puolilla kaupunkia.
Vanha pappila

Vanhassa pappilan kivijalassa on nuorille oma kahvila tiistaisin ja perjantaisin. Sisäänkäynti Asemakadulta. Kuva: Sanna Krook.

Oulun keskustassa nuorten kokoontumispaikkana toimii Vanhan pappilan kivijalka osoitteessa Asemakatu 6. Yläkouluikäisten iltapäiväkahvila TiistaiStopin lisäksi nuorten kahvila on avoinna muun muassa perjantaisin kello 17-21, jolloin tarjolla on maksutonta kahvia ja purtavaa sekä runsaasti pöytä- ja lautapelejä, elokuvia, musiikkia, juttuseuraa sekä apua ja tukea elämään. Lisätietoja kaikista nuorten kohtaamispaikoista löytyy osoitteesta: www.oulunseurakunnat.fi/tule-mukaan/nuorille.  


Yhteistyötä nuorten hyväksi 

Seurakunnat tekevät yhteistyötä Oulun kaupungin sekä nuorten hyvinvoinnista huolehtivien järjestöjen kanssa. Esimerkiksi Oulujoen seurakunnassa yhteistyön perinne on vahva. Seurakunnan työntekijät kohtaavat nuoria kaupungin nuorisotaloilla, ja järjestävät lisäksi omaa toimintaa Hintan seurakuntatalolla. Lisätietoja Oulujoen nuorten toiminnasta: www.oulunseurakunnat.fi/oulujoennuoret
 

”Pyrimme siihen, että emme tekisi päällekkäistä työtä  ja voisimme yhteistyössä tarjota mahdollisimman monelle illalle paikan, johon nuori voi mennä tapaamaan kavereita päihteettömässä ja turvallisessa ympäristössä.  Tarjoamme nuorille kiusaamisvapaita vyöhykkeitä, joissa nuoret saavat olla vapaasti, mutta toisia kunnioittaen."

"On tärkeää, että seurakunnan työntekijät näkyvät nuorten arjessa ja ovat mukana niissä paikoissa, missä nuoret kokoontuvat”, kertoo nuorisotyönohjaaja Jouni Heikinheimo Oulujoen seurakunnasta. 

Tuiran seurakunnassa työskentelevä Anssi Putila kertoo, että viimeisen kahden vuoden aikana pitkäjänteinen työ on kantanut hedelmää Tuirassa. Nuorten toimintaan osallistutaan aktiivisesti. Esimerkiksi Tuiran kirkon perjantai-illan yökahvilassa osallistujia on ollut noin kuusikymmentä:

 

”Yhteiskunnan rytmi on muuttunut hyvin suorituskeskeiseksi. Koulu ja harrastukset vaativat nuorilta paljon ja heidän on vaikeata sitoutua jatkuvaan toimintaan. Siksi olemme muuttaneet toimintaa niin, että meillä ei tarvitse suorittaa. Juttu- ja peliseuraa löytyy, mutta nuoret voivat olla läsnä oman fiiliksensä mukaan", hän kuvailee.

 

 

Julkaistu 12.2.2019

2019-02-12 11:00:00.0