Uutislistaukseen

Lastenkirkon joulukalenterissa on puuhaa perheen pienimmille

Lastenkirkon joulukalenteri avautuu 1.12 osoitteessa www.lastenkirkko.fi.  Tänä vuonna sivustolta löytyy joulukalenterin lisäksi joululaulukararoke, joulutarinoita  ja muhkea paketti tulostettavia joulupuuhia perheen pienimmille.

 

joulukalenteri kansikuva_S.png

Lastenkirkon joulukalenterin luukuista avautuvat lahjakortit kutsuvat välittämään ympärilleen ystävyyttä, rakkautta ja iloa. Lastenkirkon sivulla lahjakorteissa on ääntä ja liikettä. Päkä-lammas avaa paketteja ja tähdetkin kuuluvat. Lahjakortit toimivat myös hauskoina sähköisinä joulukortteina niin lapsille kuin aikuisille.  Lastenkirkon julkaisija on  Nuori kirkko ry, joka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien palvelujärjestö.

 

“Lastenkirkkoa tutkimalla jouluun voi valmistautua ilman rahaa ja kiirettä. Joulun ihme on jo siellä. Lahjat, laulut, puuhat ja tarinat ovat rakentuneet seimen sanoman ympärille. Parhaat lahjat eivät maksa mitään”,  kertoo Lastenkirkon päätoimittaja Anita Ahtiainen.

 


Joululaulukaraokessa  on 14 tekstitettyä lasten joululaulua, joiden mukana on hauskaa laulaa kotona tai vaikkapa kerhon joulujuhlassa. Lauluja voi jakaa Lastenkirkon Youtube -kanavalta myös somessa ja omilla verkkosivuilla.

 

Joulutarinoissa taiteilija Äni Jaatinen piirtää  Kylli-täti tyyliin Taikapetterin  kertoessa jouluevankeliumin. Mukana ovat myös 4-vuotias Vappu Rask ja Taikapetterin uskollinen ystävä Jakke Jääkarhu.  Lisäksi Joulutarinoissa on Nana Haverin  käsikirjoittama ja ohjaama Lasten joulurauhanjulistus,  jouluisia pyhäkouluhetkiä sekä video Parkanon seurakunnan joulumusikaalista.  Jouluaskarteluja  varten Lastenkirkossa on reilu paketti tulostettavia  puuhia.

 

 


Lastenkirkko  -mediaperhettä julkaisee Nuori kirkko ry  ja sen kohderyhmänä ovat erityisesti 3-8-vuotiaat lapset. Nuori kirkko ry toimii evankelis-luterilaisen kirkon piirissä, tekee lasten ja nuorten äänestä kuuluvamman sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Koulutamme, vaikutamme, järjestämme tapahtumia,  teemme  digitaalista lapsi- ja nuorisotyötä, julkaisemme lehtiä ja oppaita.
 

Tiedote 30.11.2018/Nuori kirkko ry

2018-11-30 15:19:00.0