Uutislistaukseen

Sosiaalipsykologi Saara Kinnunen puhuu isäsuhteen merkityksestä

Sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Saara Kinnunen puhuu isäsuhteen merkityksestä Pyhän Andreaan kirkossa perjantaina 23.11. kello 18–21. Kinnunen on vieraana Karjasillan seurakunnan ja vapaaehtoistyöntekijöiden järjestämässä Majakkaillassa, johon on vapaa pääsy.
Kuvassa on Saara Kinnunen.

Sosiaalipsykologi Saara Kinnunen on nähnyt isäsuhteen jättävän jälkensä ihmiseen. (kuva David Stenlund)

Saara Kinnusen mukaan lapsen suhde isään vaikuttaa hänen minäkuvaansa pitkälle aikuisuuteen. Isäsuhde näkyy ihmisen suhtautumisessa itseensä, toisiin ihmisiin ja elämään yleensä. Hyväksyvän isän kasvattama lapsi saa perustan vahvalle omanarvontunnolle, kun taas vaikea tai vajaaksi jäänyt isäsuhde voi aiheuttaa riittämättömyyttä tai turvattomuutta.

 

Terapiatyötä 25 vuotta tehnyt Saara Kinnunen sanoo nähneensä, kuinka haastavaksi koettu isäsuhde jättää ihmiseen isän kaipuun. Se voi olla monenlaisten oireiden, kuten masennuksen, taustalla. Tiedostamalla asian siihen voi kuitenkin vaikuttaa.
”Kun ihminen tunnistaa, mistä hänen paha olonsa aiheutuu, hän pääsee käsittelemään menneitä tapahtumia ja voi lopulta päästää näistä asioista irti”, Kinnunen toteaa.
Kinnusen mukaan käsitys isästä heijastuu myös ihmisen jumalakuvaan. Isäsuhteen kipukohdat tiedostaessaan voi käsitys Jumalastakin muuttua.
Vaasalainen Saara Kinnunen on toiminut perheneuvojana Vaasan seurakuntayhtymässä. Hänen kirjansa Isän kaipuu valittiin vuoden 2016 kristilliseksi kirjaksi.
 


Julkaistu 15.11.2018

2018-11-15 08:28:00.0