Kynttilä siskon muistolle

Vielä vuosi sitten sisarukset olivat tulevaisuutensa suhteen toiveikkaita. Anu oli kuullut syöpädiagnoosistaan lokakuun alussa, mutta piti ainoana mahdollisuutenaan selviytyä. Usko paranemiseen eli vahvana vielä maaliskuussa, vaikka lääkäri kertoi syövän levinneen ja sanoi, että enää annettaisiin vain kivunlievitystä.

”Silloinkin etsimme apua vaihtoehtohoidoista. Ymmärsimme tilanteen lopullisuuden vasta viikko, puolitoista ennen Anun kuolemaa.”

Sisarukset asuivat perheidensä kanssa samassa pihapiirissä kuin vanhempansa, joten yhteys lähisukuun oli tiivis. Kun Anu kuoli kotonaan, oli Tiina hänen vierellään.

”Vielä aamulla Anu sanoi, että haluaa tulla haudatuksi sukuhautaan. Päivän aikana hän ei enää jaksanut puhua ja jokainen hengenveto oli vaikea. Sanoin hänelle, että voit lähteä.”

Vaikka Tiina oli Anun luona tämän kuollessa, poismeno tuntui silti vaikealta käsittää. Sisaren arkkuun laittaminen teki asiasta konkreettisemman ja antoi mahdollisuuden viimeisiin jäähyväisiin.

Nelikymppisen, terveydestään huolta pitäneen siskon sairaus ja kuolema ovat herättäneet Tiinassa monenlaisia tunteita: epäuskoa, surua ja kaipausta, mutta myös vihaa. Miksi tuo kadulla vastaantuleva ihminen saa elää, mutta Anu ei?

Tiina on huomannut surun aaltoilevan, yllättävänkin.
”Suru tulee usein ennalta-arvaamatta, kuten vaikkapa silloin, kun jollakin on samanlainen takki kuin Anulla oli. Toisaalta voin olla ja olen usein myös iloinen.”

”Päällimmäisenä on kuitenkin kiitollisuus. Olen kiitollinen siitä, että minulla oli niin ihana sisko.”

Kirkoissa on pyhäinpäivänä 3.11. muistojumalanpalveluksia, joissa sytytetään kynttilät vuoden aikana menehtyneille seurakunnan jäsenille.

Kuva ja teksti: Marita Ahlgren

Julkaistu 30.10.2018