Sinussa on hehkua

23.10.2018 08.19

Kuvassa hymyilee Haukiputaan diakoniatyöntekijä Sari Lukka, joka pitää lyhtyä käsiensä ympärillä. Meissä on paljon voimavaroja, jotka löytämällä ja niitä vaalimalla saa hyvää oloa itselleen ja läheisilleen, sanoo Haukiputaan seurakunnan diakoniatyöntekijä Sari Lukka.

Kun löydät sisäisen hehkusi ja saat sen loistamaan, hyvä olo säteilee myös lähimmäisiin. Näin uskoo diakoniatyöntekijä Sari Lukka, joka vetää Haukiputaan seurakunnassa tänä syksynä kolmannen kerran käynnistyvää Naisten voimaantumisryhmää.

Ryhmän tavoitteena on vahvistaa osallistujiensa identiteettiä ja löytää ne asiat, jotka vievät jokaista eteenpäin silloinkin, kun elämän tuulet puhaltavat tavallista kovempaa. Yksi keino tähän on hahmottaa omat hyvät puolensa.

”On tärkeää ymmärtää, mitä hyvää juuri minussa on. Sitä voi pohtia vaikkapa oman suvun naisia ajattelemalla. Mitä sellaista heissä on ollut, mitä myös minusta löytyy? Samalla tulee tietoiseksi omista juuristaan”, havainnollistaa Lukka.

Sisäinen hehku lämpenee myös miettimällä voimaa antavia asioita. Moni sanoo ystäviensä, perheen tai luonnon voimanlähteikseen. Vaikka ne kuulostavat ehkä kliseisiltä, voimanlähteiden nimeäminen auttaa vaalimaan niitä tietoisesti.

Voimaantumisessa auttaa myös turhista velvollisuuksista luopuminen.

”Tyypillinen esimerkki tästä ovat siivoamiseen liittyvät tottumukset. Naisten kesken on syntynyt hauskoja keskusteluja, kun olemme käyneet läpi itse kullakin olevia päähänpinttymiä.”

 

Kerran kuussa kymmenen kuukauden ajan kokoontuvan voimaantumisryhmän toiminta perustuu NNKY:n vuonna 2016 julkaisemaan Voimasiskot-materiaaliin. Lukka korostaa, ettei kyseessä ole terapia- tai sururyhmä, vaan asioita lähestytään myönteisyyden kautta.

Lukka kertoo syttyvänsä voimaantumisteemasta aina uudelleen. Tämä on helppo uskoa, sillä diakoniatyöntekijän posket hehkuvat ja silmät loistavat hänen kertoessaan työmuodostaan.

”Ryhmän antama vertaistuki ja naisten kesken viljeltävä huumori antavat todella paljon myös minulle.”

”Olen huomannut, että keskustelijoiden ikähaitari voi olla vaikka 40 vuotta, mutta kivut ja tunteet ovat silti samoja.”

 

kuva ja teksti Marita Ahlgren

 

Julkaistu 23.10.2018

« Uutislistaukseen