Uutislistaukseen

Perheiden pyhäinpäivässä voi käsitellä kuolemaa lapsen kanssa

Aikuisen voi olla vaikea vastata lapsen kysymyksiin kuolemasta tai löytää sanoja surulle. Karjasillan seurakunta järjestää lapsille ja heidän läheisilleen suunnatut Perheiden pyhäinpäivä –tapahtumat, joissa kuoleman herättämiä tunteita käydään läpi lapselle sopivalla tavalla.
child-1051288_1920_THUMB.jpg

Perheiden pyhäinpäivässä käydään läpi kuoleman aiheuttamaa surua lapselle sopivalla tavalla. (kuva Pixabay)

Saman sisältöiset, kaikille avoimet tapahtumat pidetään Lämsänjärven leirikeskuksessa torstaina 1.11. kello 18 ja perjantaina 2.11. kello 10.

Tilaisuudessa voi seurata kuoleman aiheuttamaa surua käsittelevää Eevi ja mummo –näytelmää, askarrella muistojen helminauhan ja kirjoittaa postia taivaaseen eli kirjeen menehtyneelle läheiselle. Lisäksi ohjelmassa on musiikkia ja hiljentymistä sekä mehu- ja kahvitarjoilu.

Tarkoituksena on tuoda esille pyhäinpäivän merkitystä, mutta myös tarjota turvallinen paikka kuoleman ja sen herättämien asioiden käsittelyyn lapsen kanssa.

”Monesti lapsi pohtii alkaa pohtia kuolemaa, kun hänen lähipiirissään joku menehtyy. Toisaalta moni lapsi alkaa pohtia elämän rajallisuutta 4–5 –vuotiaana ja hänelle voi tulla aiheeseen liittyviä kysymyksiä”, toteaa lapsi- ja perhetyön sihteeri Mari Jääskeläinen Karjasillan seurakunnasta.

 

Perheiden pyhäinpäivästä on tullut Karjasillan seurakunnalle jo perinne. Osallistujien määrä on vaihdellut vuodesta toiseen, viime vuonna molemmissa tapahtumissa oli noin 60 kävijää.

”Aihe on jo itsessään sellainen, ettei tämä ole massatapahtuma. Mukaan ovat kuitenkin tervetulleita kaikki, joita aihe jollakin tavalla mietityttää,” Jääskeläinen rohkaisee.

Tänä vuonna seurakunta kutsuu tapahtumaan mukaan myös päiväkoteja. Kyseessä on uudenlainen yhteistyömuoto seurakunnan ja varhaiskasvatuksen kesken.

”Päiväkodit ovat ottaneet esille tarpeen käsitellä kuolemaan liittyviä kysymyksiä, joten tarjoamme heille mahdollisuuden tulla mukaan tähän tapahtumaan.”

 

Julkaistu 18.10.2018

2018-10-18 15:13:00.0