Uutislistaukseen

Pyhän Luukkaan kappeli täyttää 30 vuotta

Yliopistokampuksella sijaitsevan Pyhän Luukkaan kappelin 30-vuotista taivalta juhlitaan sunnuntaina 21.10. Tapahtuma käynnistyy kello 10 kappelissa (Yliopistokatu 7) pidettävällä messulla ja jatkuu messun jälkeen juhlatilaisuudella.
Kuvassa on Pyhän Luukkaan kappeli, jonka yläpuolelta pilkistää auringonsäde.

Pyhän Luukkaan kappeli on palvellut alueensa ihmisiä ja muuallakin asuvia jo 30 vuotta. (kuva Sanna Krook)

Juhlatilaisuuden aluksi nautitaan seurakunnan tarjoama keittolounas ja kakkukahvit. Juhlapuheen pitää kappelin elämää sen alkuvaiheessa rakentamassa ollut ja alueella yliopistopastorina toiminut Pekka Rehumäki, joka työskentelee nykyisin Kirkkohallituksessa Jumalanpalvelus ja yhteiskunta –yksikön johtajana.


Juhlassa on mahdollista tutustua Pyhän Luukkaan vuosikymmenistä kertovaan, äskettäin valmistuneeseen muistojulkaisuun. Tapahtumassa on esillä myös kappelin historiasta kertova näyttely, johon on koottu vuosien varrelta kertyneitä valokuvia ja lehtileikkeitä.

Juhlamessun toimittaa Tuiran seurakunnan kirkkoherra Niilo Pesonen ja messussa avustavat seurakunnan kappalainen Päivi Jussila ja yliopistopastori Ari Savuoja sekä diakoniatyöntekijä Saila Luukkonen. Musiikista vastaavat kanttori Raakel Pöyhtäri ja sekakuoro Tuike. Lapset voivat osallistua pyhäkouluun saarnan aikana.
 
Pyhän Luukkaan kappeli on kolmen vuosikymmenen aikana vakiinnuttanut asemansa alueen seurakuntalaisten kokoontumispaikkana, mutta siellä käy säännöllisesti myös muilla alueilla ja paikkakunnilla asuvia. Tämä kertoo siitä, että ihmiset ovat valinneet kappelin, sanoo Luukkaan toiminnassa toistakymmentä vuotta mukana ollut kappalainen Päivi Jussila.

”Uskon, että osansa tässä on kappelin ulkoasulla. Pyhälle Luukkaalle tulijoista moni pitää kappelin modernista ilmeestä, sen valoisuudesta ja toisaalta intiimistä tunnelmasta.”

Jussila on laittanut merkille myös seurakuntalaisten keskuudessa syntyneen yhteisöllisyyden.

”Yhteisöllisyys syntyy seurakuntalaisten kesken, työntekijät sitä eivät voi tehdä. Suuri merkitys on ollut jokasunnuntaisilla kirkkokahveilla, jossa ihmiset pääsevät tutustumaan toisiinsa. Tapahtumissa on mukana paljon lapsiperheitä ja jokainen tulija otetaan lämpimästi vastaan.”

 

Julkaistu 9.10.2018

2018-10-09 12:28:00.0