Uutislistaukseen

Rippikoulukutsu saavuttaa yli 2 000 nuorta Oulussa

Oulun evankelisluterilaiset seurakunnat kutsuvat ensi vuonna pidettäviin rippikouluihin yli 2 000 nuorta. Seurakunnista on lähtenyt äskettäin 2 183 rippikoulukutsua, jotka on osoitettu vuonna 2004 syntyneille jäsenille ja heidän huoltajilleen. Ilmoittautumisaikaa on 9. syyskuuta saakka.
Kuvassa on iloisia nuoria.

Rippikoulu on seikkailu, jonka voi kokea vain kerran elämässä.

Oulun seurakunnat järjestää ensi vuonna yhteensä 80 rippikoulua. Valtaosa on muutaman päivän kestäviä leirejä, mutta valikoimassa on myös päivärippikouluja ja erilaisiin teemoihin, kuten lasketteluun, vaellukseen tai urheiluun painottuvia vaihtoehtoja. Rippikouluvaihtoehdot ja niiden ajankohdat löytyvät osoitteesta http://www.oulunseurakunnat.fi/rippikouluLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Tänä vuonna Oulun seurakunnissa rippikoulun käy 2 171 nuorta, joka on 92 prosenttia kohderyhmästä. Rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kirkon jäsen voi toimia kummina, osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, äänestää seurakuntavaaleissa 16-vuotiaana ja asettua seurakuntavaaliehdokkaaksi 18-vuotiaana. Rippikoulu antaa myös oikeuden kirkolliseen vihkimiseen.

Kiimingin seurakunnan kappalainen Seija Helomaa sanoo rippileirin olevan ainutlaatuinen kokemus.

”Rippileirin voi kokea vain kerran ja se on elämys, jota ei ole muualta saatavissa. Leirillä oppii asioita itsestään, muista osallistujista ja Jumalasta”.

 

Kuva: Oulun seurakunnat

 

Julkaistu 30.8.2018.

2018-08-30 13:22:00.0