Uutislistaukseen

Oulun musiikkikesää tähdittävät kansainvälisesti tunnetut urkurit

Oulun seurakuntien kesäkonsertit tuovat oululaisten ulottuville tasokkaita musiikkielämyksiä koko kesän ajan. Torstaina 5. heinäkuuta kello 20 Haukiputaan kirkon 50 vuotta täyttäviä urkuja soittaa  konserttiurkuri Kalevi Kiviniemi. Pitkän kansainvälisen uran tehnyt Kalevi Kiviniemi lukeutuu maailman huippu-urkureiden terävimpään kärkeen.

 

Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi Finlandia-talossa, kuvaaja: Heikki Tuuli

Haukiputaalla järjestetään sävelhartauksia joka torstai elokuun loppuun saakka. Kaikkiin sävelhartauksiin on vapaa pääsy, halutessaan voi ostaa viiden euron hintaisen käsiohjelman. Kalevi Kiviniemen lisäksi Haukiputaan kirkossa esiintyvät kesän aikana vielä muun muassa Anne-Mari Kanniainen sekä Psalttamus-duo, jonka monipuoliseen soitinrepertuaariin kuuluvat muun muassa kantele, 16-kielinen avainviulu ja harmoni.

 

 

 

Tuomiokirkon konserttisarja painottuu urkumusiikkiin   


Oulun tuomiokirkossa kuullaan korkeatasoista urkumusiikkia neljänä tiistai-iltana alkaen kello 20. Kaikkiin Oulun tuomiokirkon konsertteihin on vapaa pääsy. Halutessaan voi ostaa seitsemän euron hintaisen käsiohjelman.  Konserttisarja käynnistyy 3. heinäkuuta urkutaiteilija Christian Ahlskogin ja sopraano Karita Jungarin yhteiskonsertilla.

Tiistaina 17. heinäkuuta Oulun tuomiokirkon urkujen taakse istuu unkarilainen Budapestin Liszt-Akatemian urkuprofessori János Pálúr ja 31.7. vuorossa on ranskalainen urkutaiteilija Pierre Queval. Tiistai-iltojen konsertit päättyvät 7.8. espoolaisen urkutaitelija Pauliina Hyryn ja salolaisen Selloduo Varosen yhteiskonserttiin.  


Tuomiokirkon musiikkikesä huipentuu Taiteiden yönä torstaina 16. elokuuta kello 21, jolloin kuullaan harvinainen yhdistelmä harppu-, huilu- ja urkumusiikkia. Vuokko Ahtila (harppu) ja Emma Tessier (huilu) sekä urkuri Péter Marosvári esittävät ranskalaisten impressionistien sävellyksiä ja jazzmusiikkia. Ajallisesti konsertin kuluessa siirrytään 1800-luvun lopulta nykypäivään.

 

Kesämusiikkia myös Oulunsalossa, Oulujoella, Ylikiimingissä ja Kiimingissä


Oulunsalon kirkossa voi kuulla keskiviikkona 25.7 kello 19 herkkää barokin ajan luuttumusiikkia kitaristi Ilkka Virran tulkitsemana. Konserttiin on vapaa pääsy ja vapaaehtoinen käsiohjelma maksaa 5 euroa. Lisäksi Oulunsalon kirkossa järjestetään Hailuodon musiikkipäiviin ja Oulunsalo Soi! –festivaaliin kuuluvat konsertit.


Oulujoen ja Ylikiimingin kirkoissa nautitaan Kesäillan musiikkihetkistä 9. elokuuta saakka. Oulujoen kirkon musiikkihetkiin osallistuvat voivat halutessaan käydä myös kävelykierroksella Oulujoen kirkon, pappilan ja hautausmaan alueella ennen musiikkihetken alkua. Musiikkihetkissä esiintyvät kesä- ja heinäkuun aikana: Anne-Mari Kanniainen (harmonikka), Santeri Rautiainen (kitara), Elias Niemelä (urut), Hannu Niskasaari (laulu), Minna-Mari Niskasaari, (piano), Lauluyhtye Lumoa, Tuomo Rahko (laulu) ja Laura Rahko (piano). Kaikkiin musiikkihetkiin on vapaa pääsy.

Kiimingissa järjestetään kaksi musiikkitilaisuutta, joihin on vapaa pääsy. Kiimingin kirkossa esiintyvät torstaina 12.7. kello 19 Eeva Holappa (laulu) ja Salla Kujala (urut ja piano). Kiimingin seurakuntakeskuksessa konsertoivat keskiviikkona 15.8. kello 19 Henna-Mari Sivula ja Emilia Soranta, (urut ja piano).


Oulun seurakuntien järjestämään kesämusiikkitarjontaan voi tutustua osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/kesamusiikkia.

 


Lisätietoja esiintyjistä:

Kalevi Kiviniemi:  www.kalevikiviniemi.com
Anne-Mari Kanniainen: www.annemarikanniainen.com
János Pálúr: www.palur.hu
Pierre Queval: https://www.facebook.com/pierrequeval.organiste
Ilkka Virta: www.ilkkavirta.net
Selloduo Varonen: www.selloduo.fi


Kuvassa Haukiputaan kirkossa to 5.7. konsertoiva Kalevi Kiviniemestä. Kuvaaja: Heikki Tuuli.


Julkaistu 29.6.2018

2018-06-29 10:18:00.0