Uutislistaukseen

Paavalin neuvoilla naimisiin?

Kesän aikana lukuisissa vihkitilaisuuksissa luetaan jälleen ensimmäistä Korinttolaiskirjettä. Lauseella ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus” alkavassa luvussa apostoli Paavali kertoo hengästyttävän listan rakkauden ominaisuuksia.
Kuva korinttolaiskirje Pixabay nettiin.jpg

Rakkaus on kärsivällinen, ei muistele kärsimäänsä pahaa ja lopulta vielä kärsii kaiken. Näinkö pitää rakastaa, että rakastaisi oikein? Pareja työkseen vihkivä Oulujoen seurakunnan pappi Joonas Vapaavuori toteaa, että Korinttolaiskirjeen 13. luku kuvaa ihannetta. Vaatimuslista se ei ole.

”Kyseistä tekstiä luetaan paljon häissä, sillä se on kaunis ja sisällöltään voimakas. Itse ajattelen, että näitä asioita voi tavoitella, mutta ei ihminen niitä voi aina arjessa ja 24 tuntia vuorokaudessa täyttää”, hän sanoo ja lisää Paavalin kuvanneen tekstissään enemmänkin Jumalan täydellistä rakkautta kuin ihmisten välistä suhdetta.

Useat papit käyvät avioon aikovan parin kanssa vihkikeskustelun ennen h-hetkeä. Joonas Vapaavuori kuuntelee vihittävän parin tarinan ja keskustelee siitä, mikä paria yhdistää, miltä tuntuu ratkoa erimielisyyksiä ja mitä haasteita suhteeseen mahdollisesti liittyy.

”Keskustelun ansiosta voin pitää henkilökohtaisen vihkipuheen, mutta myös tarjota mahdollisuuden tämänkaltaisten asioiden läpikäymiseen. Näitä kysymyksiä ei tule välttämättä mietittyä ennen häitä.”

Varsinaisia elämänohjeita Vapaavuori ei vihittävälle parille jaa, sillä enemmän kuin opastaja, hän kokee olevansa rinnallakulkija. Vaikka Vapaavuori toteaa, ettei pappi ole automaattisesti ihmissuhde-ekspertti, joitakin vinkkejä hänellä on.

”Armollisuus on tärkeää. Meillä on puolisoon liittyviä tavoitteita ja toiveita, mutta niiden kanssa kannattaisi välillä jarrutella. Itsessä ja toisessa olevia puutteita, epävarmuutta ja epätäydellisyyttä olisi hyvä sietää, samoin kuin oppia pyytämään ja antamaan anteeksi.”

 

kuva Pixabay

teksti Marita Ahlgren

Tue May 29 08:15:00 EEST 2018