Kriisin jälkeen koittaa aamu

Yhteistä on, että kriisin hetkellä elämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

”Ihminen voi miettiä, mitä hän on tehnyt väärin ansaitakseen tällaisen kohtalon. Kärsimykseen ei kuitenkaan välttämättä löydy syytä eikä sitä voi aina välttää vaikkapa mahdollisimman terveellisillä elämäntavoilla.”

Suuri osa kriisin musertavuudesta johtuu hallinnan tunteen menettämisestä. Kärsimykseen liittyy aina luopumista jostakin, ainakin väliaikaisesti.

”Kriisin keskellä ihminen voi tuntea, että kaikki ovat hänet hylänneet, Jumalakin. Alkuvaiheessa on tavallista epäillä selviytymistään.  Tällöin on olennaista sanoittaa kärsivälle, että hän selviytyy. Vaikka sitä ei sillä hetkellä uskoisi, asiasta jää muistijälki, joka kantaa eteenpäin.”

Sairaalapastorin on siedettävä ihmisen tuskaa ja siihen liittyviä ajatuksia.

”Minä en mittaa kärsimyksen määrää. Ihmisellä on lupa olla vihainen ja pettynyt ja kapinoida Jumalaakin vastaan. Kun tunnetila on purettu, on mahdollista löytää uudelleen tunne Jumalan läsnäolosta.”

Mistä sitten pitää kiinni, kun maailma ympärillä tuntuu hajoavan? Yksi kuuntelee musiikkia, toinen liikkuu, kolmas vetäytyy luontoon, neljäs puhuu ystäville. Juha Kyllönen toivoo, että jokaisella olisi rinnallaan ainakin yksi tilannetta sietävä ihminen.

”Meidän tehtävämme ei ole olla mittamiehiä, vaan rinnallakulkijoita”, hän muistuttaa.

Kun kärsimykseen törmää, lopulta ainoa vaihtoehto on kulkea sen läpi. Kärsimyksen koulusta voi nousta muuttunut ihminen, jonka elämänarvot ovat vaihtaneet järjestystä. Juha Kyllönen toteaa, että vaikka tuska tuntuu painajaisunelta, se lopulta helpottaa.

”Niin pimeää yötä ei ole, ettei aamu lopulta koittaisi.”

kuva ja teksti Marita Ahlgren