Uutislistaukseen

Oulun tuomiokirkon kello toimii taas :)

Oulun tuomiokirkon kello näyttää taas aikaa oululaisille.

2015_12 Tuomiokirkko ulkoa ilta talvi joulu_0029_THUMB.jpg

  
Joulukuussa rikki mennyt Oulun tuomiokirkon kellotapulin aikakello on nyt korjattu.

 

Kellon pysähtymisen syynä oli heilurin vanhan jousen katkeaminen. Jousen vaihtamisen yhteydessä kellosta huollettiin myös muita kuluvia osia.

 

Kellon korjauksesta vastanneen Suveko Oy:n Petri Korhosen mukaan tuomiokirkon kellon kaltaisen kellon peruskorjaus on tarpeen tehdä kerran 30 vuodessa, mutta kuluvia osia voi joutua vaihtamaan muutaman vuoden välein.

 

Kello on valmistettu vuonna 1845, se on siis näyttä aikaa oululaisille jo 173 vuotta. Oulun tuomiokirkon kellolla on museoarvoa, sillä yhtä vanhoja Suomessa valmistettuja tornikelloja ei ole monia jäljellä.

 

Kello on ollut alun pitäen Oulun kaupungin hankinta ja kaupunki lahjoitti sen Oulun seurakunnille vuonna 2015.  

 

"Kun Oulun kirkontornin rakentaminen oli alkanut vuonna 1843, heräsi ajatus hankkia torniin uusi aikakello. Oulun kaupunki päätti kustantaa tornikello, koska siitä oli hyötyä kaikille kaupunkilaisille." (sitaatti kirjasta Kirkko keskellä kaupunkia, Palola Ari-Pekka (2000).)


 

FAKTA: Oulun tuomiokirkon aikakello

  • Tuomiokirkon kello on rakennettu 1845 ,se on siis näyttänyt oululaisille aikaa 173 vuotta.
  • Kellon on tehnyt ilmajokelainen Juho Yli-Könni.
  • Sen on hankkinut Oulun kaupunki, joka lahjoitti kellon Oulun seurakunnille 2015.
  • Oulun tuomiokirkon kellotaulut ovat halkaisijaltaan noin 2,5 metriä, viisarit ovat noin metrin pituiset, kellotauluja on neljä. 
  • Kello on peruskorjattu tätä ennen vuosina 1925 sekä 1978.
  • Kello on mekaaninen. Jossain vaiheessa kellon vetäminen eli punnuksen nostaminen on sähköistetty, mutta tarkempaa tietoa asiasta ei ole.
  • Kellotorni on rakennettu tukevasta lankusta, joihin on kiinnitetty pulteilla kellon maalatut teräsrakenteiset taulukehät. Taulukehiin on kiinnitetty valkoiset maitolasiset keskiosat, numerokehät ovat vaaleanpunaista  maitolasia.
  • Kello kunnostettiin vuonna 2015. Kunnostuksessa pyrittiin siihen, että kellon koneisto ei olisi niin altis sään aiheuttamiin muutoksiin, sillä lämpötilat erot vaikuttavat heilurin liikkeisiin ja siis siihen, näyttääkö kello aikaa oikein. Aikaisemmin kello jätätti kylmällä ilmalla ja edisti lämpimällä ilmalla.

    Julkaistu 17.1.2018

2018-01-17 13:59:00.0