Clarinet4 avaa sinisen hetken konserttisarjan

4.1.2018 10.06

Kuvassa Clarinet4. Kuvan on ottanut Riikka Kajander
Jo perinteeksi muodostunut Tuiran kirkon konserttisarja Musiikkia talvipäivän siniseen hetkeen saa jatkoa. Kolmen konsertin sarjan avaa 7. tammikuuta klarinettikvartetti Clarinet4, joka koostuu klassisen koulutuksen saaneista muusikoista ja soitonopettajista. Kokoonpano soittaa modernin nykymusiikin lisäksi lattareita ja tangoja sekä sovituksia viihde-, kansan- ja klassisesta musiikista.

 

Ouluun Clarinet4 saapuu osana debyyttilevynsä julkaisukiertuetta. Konsertissa kuullaan musiikkia uudelta levyltä, jonka pääteos on oululaiselta säveltäjältä Juha Pistolta tilattu ”AD 2017 – Three Pictures of the Time”.

”Kaikki teokset on sävelletty klarinettikvartetille ja niissä on havaittavissa kokoonpanon mahdollisuudet: laaja ääniala ja dynaamiset vaihtelut, mutta myös musiikin taipuminen eri tyylilajeihin”, kertoo kvartetin jäsen Anni Tolvanen.

Konserttisarjan toisessa osassa kuullaan pianomusiikin klassikoita ja laulumusiikin helmiä Tarja Sakon, Katri Sippolan ja Raakel Pöyhtärin tulkitsemana. Sippola ja Pöyhtäri säestävät nelikätisesti, Tarja Sakko puolestaan laulaa kolme ensimmäistä laulua Schumannin viisiosaisesta Maria Stuart -laulusarjasta. Lisäksi konsertissa kuullaan muun muassa Taneli Kuusiston Sun ristis juurehen ja J.S. Bachin Bist du bei mir, joka on tuttu, kaunis ja vuoden alkuun sopiva laulu.

 Kolmannessa konsertissa nähdään entisistä nuorisokuorolaisista kootun Naiskuoro Välkkeen ja Oulun ortodoksisen katedraalikuoron ensimmäinen yhteisesiintyminen Oulussa. Kuoroja johtavat Tapani Tirilä ja Juhani Matsi.

Kello 14 käynnistyvät konsertit ovat matalan kynnyksen tapahtumia, joista voi tulla nauttimaan vaikka päiväkävelyn yhteydessä ja joihin on vapaa pääsy. Järjestelyissä mukana oleva Tuiran seurakunnan kanttori Raakel Pöyhtäri kertoo konserttien keränneen edellisvuosina hyvin kuulijoita.

”Musiikkia talvipäivän siniseen hetkeen vilkastuttaa alkuvuoden muuten hiljaista konserttitarjontaa. Tuiran kirkko on matalan kynnyksen konserteille erinomainen paikka, sillä se on kodikas ja hyvin yhteyksien päässä.”

(Julkaistu 4.1.2018)
Kuva: Riikka Kajander

« Uutislistaukseen