Uutislistaukseen

Finlandia kajahtaa yhteislauluna Tuomiokirkon portailla

Joulu avataan jälleen Oulun seurakunnissa perinteisellä Hoosianna-juhlalla lauantaina 2.12. klo 15.30–16.30. Hoosianna-juhlan lyhtykulkue aloittaa matkansa Rotuaarin pallolta klo 15.30 kohti Oulun tuomiokirkkoa. 

Tänä vuonna kulkuetta johtaa merijärveläinen Sissi-aasi. 

Piirroskuvassa laulaa enkelisiipisiä lapsia.

Kulkueeseen liittyy matkan varrelta kaikkiaan yhdeksän kuoroa pääasiassa Oulun seudulta. 

”Kauimmainen kuoro tulee Pudasjärveltä. Toisessa kuorossa taas on laulajia Raahesta, Pattijoelta ja Vihannista”, Oulun hiippakunnan vs. hiippakuntakanttori Taru Pisto kertoo. 

Oulujoen seurakunnan lapsi- ja nuorisokuoro aCorde aloitti harjoittelut juhlaa varten isänpäiväkonsertin jälkeen.
”Kyllä aasinvarsa sai meidät innostumaan mukaan. Hoosianna-juhlaan on kyllä mukava mennä, mukaan on ilmoittanut reilu 20 kuorolaista”, kuoronjohtaja Anna Haanpää-Vesenterä kertoo.

Tuomiokirkon portailla kajautetaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi kaikkien osallistujien voimin Finlandia-hymni. Myös yleisölle jaetaan nuotit. Yhteislauluna tullaan laulamaan myös Maa on niin kaunis.

Ohjelmassa on lisäksi vaskikvartetti Owlan soittoa. Omat tervehdyksensä tuovat piispa Samuel Salmi sekä tuomiorovasti Satu Saarinen. Juhla päättyy Hoosianna-hymniin.

Neljättä kertaa järjestettävä juhla on vakiinnuttanut suosionsa, vuosittain tapahtumaan osallistuu noin 2000–3000 henkilöä.

 

Julkaistu: 28.11.2017

Tue Nov 28 11:57:06 EET 2017