Oulun seurakuntayhtymä myy kiinteistöjään

13.9.2017 13.43

Kuvassa Siiranjärven leirikeskus talvella. Kuva: Veikko Pehkonen.
Myynnissä on muun muassa Yli-Iin ja Ylikiimingin pappilat, Ylikiimingin vanha seurakuntatalo sekä leirikeskus Taivalkoskella
 

 

Oulun seurakuntayhtymä myy kiinteistöjään. Myynnissä ovat tällä hetkellä Yli-Iin ja Ylikiimingin pappilat, Ylikiimingin vanhan seurakuntatalo, tontti Ylikiimingissä ja Siiranjärven leirikeskus Taivalkoskella. Tarjouksia kiinteistöistä pyydetään 9.10. mennessä.

 

Lopullisen päätöksen kiinteistöjen myynnistä ja tarjousten hyväksymisestä tekee Oulun yhteinen kirkkovaltuusto.

 

Taustalla on Oulun seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston päätös talouden turvaamisesta: tarvittavat säästöt toteutetaan pääasiassa tiloista ja kiinteistöistä luopumalla. ”Oulun seurakuntien koko kiinteistökannan investointikustannusten säästötavoite on 30 miljoonaa euroa vuoteen 2022 mennessä”, kertoo Oulun seurakuntien kiinteistöjohtaja Jaana Valjus.

 

Oulun seurakuntayhtymä on vuodesta 2012 alkaen luopunut yli kymmenestä kiinteistöstä. Tähän mennessä on purettu Pateniemen seurakuntatalo, Oulunsalon seurakuntatalo, Haukiputaan Vakkurila ja omakotitalo Intiössä. Kaukovainion kappelin purkaminen on parhaillaan käynnissä.

 

Oulun seurakuntayhtymä on myynyt Öbergin talon Oulun keskustasta, Hietasaaren ja Vasamon leirikeskukset, Oulunsalon ja Salmelan pappilat sekä pienempiä yksittäisiä asuinrakennuksia. Kiimingin pappilan myynti odottaa tietoa alueen kaavamuutoksesta. Lisäksi on myyty muutamia pieniä yksittäisiä asuinrakennuksia ja -huoneistoja.

Kuvassa Siiranjärven leirikeskus talvella. Kuva: Veikko Pehkonen.

 

Oulun seurakuntayhtymällä on myynnissä seuraavat kohteet:
 

Siiranjärven leirikeskus Taivalkoskella
Taivalkoski, Siiranjärven leirikeskuksen rakennukset ja vuokraoikeus. Leirikeskus sijaitsee Siiranjärven rannalla Pyhitysvaaran aarnialueen läheisyydessä. Osoite: Vaarakyläntie 208, 93400 Taivalkoski. Maa-alueen vuokrasopimus on 31.12.2036 saakka. Maa-alueen pinta-ala on noin 1,5 hehtaaria, jonka omistaa valtio (vuonna 2017 vuosivuokra oli 2 700 euroa). Siiranjärven leirikeskukseen on Oulun keskustasta matkaa 183 kilometriä. Rakennukset: päärakennus 110 brm², 1950; saunarakennus 36 brm², 1950; talous- ja käymälärakennus 45 brm², 1984; majoitusrakennus 117 brm², 1988; aggregaattirakennus 112 brm², 1997. Leirikeskuksessa esittely sovittaessa 29.9.2017 klo 11-14, ennakkoilmoittautumiset esittelyyn s-postilla: jouko.hanhela(at)evl.fi tai puh. 0443161554.

 

Yli-Iin pappila
Oulu, Yli-Ii, tila Hyyrylä 564-422-17-5 (Yli-Iin pappila), osoite: Lossitörmä 2, 91200 Yli-Ii, pinta-ala 1,0057 ha. Tilalla sijaitsevat rakennukset myydään purkukuntoisina. Asemakaavamerkintä Y (yleisten rakennusten korttelialue), pappila on varustettu sr-suojelumerkinnällä. Tehokkuusluku e=0.20.

 

Ylikiimingin pappila
Oulu, Ylikiiminki, tila Kallunki 564-420-54-2, osoite: Pappilankuja 2, 91300 Ylikiiminki, pinta-ala 1131 m2. Asemakaavamerkintä AL (asuin-, liike ja toimistorakennusten korttelialue). Tilalla sijaitsee hirsirakenteinen ”vanha pappila” ja riihi-aittarakennus, molemmissa kaavamerkintä Sr-1 (Suojeltavien rakennusten korttelialue. Korttelialueen käyttötarkoituksen tulee edistää alueen rakennusten rakennustaiteellisten, kulttuurihistoriallisten tai kaupunkikuvallisten arvojen säilymistä). Tehokkuusluku e=0.35. Vanha pappila on ollut kylmillään vuodesta 2011 alkaen. Rakennuksessa on tällä hetkellä vain katto, ulkoseinät ja perustukset.

 

Tontti Ylikiimingissä
Oulu, Ylikiiminki, tila Papinkaarre 564-420-54-1, osoite: Pappilankuja, 91300 Ylikiiminki, pinta-ala 1067 m2. Asemakaavamerkintä AO (erillispientalojen korttelialue). Tilalla sijaitsee vanha maakellari. Tehokkuusluku e=0.20. Oulun kaupungin käyttämä vyöhykehinta tonteista alueella on 10,13 €/m2.

 

Ylikiimingin vanha seurakuntatalo
Oulu, Ylikiiminki, tila Seukkari 564-420-54-3, osoite: Harjutie 5, 91300 Ylikiiminki, pinta-ala 3665 m2. Asemakaavamerkintä ALY (asuin-, liike-, toimistorakennusten sekä yleisten rakennusten korttelialue). Tilalla sijaitseva vanha seurakuntatalo myydään purkukuntoisena. Tehokkuusluku e=0.30.

 


Kohteet myydään tarjousten perusteella. Omistajalla on oikeus hyväksyä tai hylätä kaikista kohteista tehdyt tarjoukset.

Kirjalliset tarjoukset pyydetään 9.10.2017 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Oulun seurakuntayhtymä/ostotarjoukset, PL 122, 90101 Oulu.

Lisätietoja Jouko Hanhela p. 044 3161554, jouko.hanhela@evl.fi

 

Julkaistu 13.9.2017
 
 

« Uutislistaukseen